Täältä tullaan politiikka!

Moni on kysynyt minulta, miksi lähden politikkaan. Miksi lähteä nyt nelikymppisenä? Miksi jättää kutsumustyö lastensuojelussa?

Rehellisesti sanoen en ole aiemmin uskonut, että minulla olisi valtakunnalliseen päätöksentekoon riittävästi annettavaa. Nyt vuosien työ lastensuojelun lakimiehenä on kartuttanut osaamistani ja ymmärrystäni lasten, nuorten ja perheiden elämästä siinä määrin, että asiantuntemukselleni olisi käyttöä – suorastaan tarvetta eduskunnassa. Pienillä ei ole ollut Arkadianmäellä riittävästi puolestapuhujia.

Myös ystävät, tuttavat sekä kylännaiset ja –miehet ovat kannustaneet minua politiikkaan. Moni on sanonut, että ei edellisissä vaaleissa yrityksistä huolimatta löytänyt ehdokasta, joka olisi paneutunut nimenomaan lasten, nuorten ja perheiden asioihin. Tuota samaista ehdokasta olen minäkin aiemmissa vaaleissa turhaan etsinyt. Nyt on siis aika tarttua tuohon tehtävään itse.

Myös työssäni ja oman kolmilapsisen perheeni arjessa syntyneet havainnot ovat kasvaneet hiljalleen haluksi vaikuttaa. Lastensuojelun resursoinnissa on puutteita ympäri maata. Monin paikoin päiväkotiryhmiin sullotaan liikaa lapsia, koululuokat pullistelevat. Helsingissä vyöryy koulujen lakkautusinto…

Esimerkeistä voisi kerätä aivan liian pitkän listan.

Läheisten ja kollegoiden rohkaisut lopulta sinetöivät päätöksen lähteä ehdolle eduskuntaan. Niin moni uskoo, että minusta on tähän. Minä olisin heille juuri se oikea kansanedustaja. Ehkä olen se oikea myös Sinulle.