Lapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksiä!

Helsingistä pitää tehdä entistä lapsiystävällisempi kaupunki.

Yksi iso askel päätöksenteon osalta on ryhtyä tekemään lapsia koskevien päätösten valmisteluvaiheessa lapsivaikutusten arviointi. Tällaisissa päätöksissä on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Lapsivaikutusten arvioinnilla selvitetään, miten päätös voidaan toteuttaa lapsen edun mukaisesti eli lapselle parhaalla mahdollisella tavalla. YK:n lapsen oikeuksien sopimus ja siinä turvatut lapsen oikeudet muodostavat perustan lapsivaikutusten arvioinnille.

Lapsiin kohdistuvien vaikutusten ennakkoarviointi on paras tapa tarkastella lasten ja lapsiperheiden hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä kokonaisuutena. Lapsiin kohdistuvien vaikutusten arvioinnissa tarkastellaan, miten lapsi otetaan huomioon erilaisissa kunnallisissa toimenpiteissä ja päätöksissä. Millaisia vaikutuksia päätökset aiheuttavat? Millainen tieto lapsista ja päätösten vaikutuksista heihin on päätöksenteon taustalla? Arvioinnin peruskysymyksiä ovat päätösten ja toimenpiteiden ennakoidut hyödyt ja / tai haitat lasten ja lapsiperheiden hyvinvoinnille.

Lapsuudessa luodaan edellytykset sille, että jokainen lapsi saa kasvaa täyteen mittaansa yksilönä ja yhteiskunnan jäsenenä. Siksi YK:n lapsen oikeuksien sopimus velvoittaa harkitsemaan lapsia koskevissa päätöksissä aina ensisijaisesti lapsen etua. Tämä tarkoittaa käytännössä päätösten lapsivaikutusten ennakkoarviointia.

Lapsivaikutusten arvioinnilla saadaan tehtyä parempia päätöksiä, koska se tuo näkyväksi erilaisissa tilanteissa lasten ja nuorten tarpeet. Lapsivaikutusten ennakkoarviointi tuottaa siis päättäjille tietoa siitä, mitä seurauksia eri ratkaisuilla on lasten hyvinvointiin. Tämä mahdollistaa vaihtoehtojen vertailun ja parhaan mahdollisen ratkaisun löytämisen.

Lapsivaikutusten arviointia tehtäessä myös lasten ja nuorten kokemusasiantuntijuus tulee käyttöön. Se lisää päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja moniarvoisuutta.

Myös kielteisten vaikutusten tunnistaminen on tärkeää. Silloin haittoihin voidaan varautua päätöksen toimeenpanossa ja niitä voidaan lievittää, jos niiden välttäminen kokonaan ei ole mahdollista.

Kun kunnan taloustilanne on vaikea, leikkaukset osuvat usein lapsiin ja perheisiin. Silloin pitääkin kiinnittää huomiota tehtävien päätösten vaikutuksiin lasten ja nuorten hyvinvointiin. Päätösten tarkoituksenmukaisuus ja oikeudenmukaisuus ovat erityisen tärkeitä silloin, kun resurssit ovat niukat. Usein taloudellisesti tiukkana aikana tehdyt päätökset vaikuttavat heikoimmassa asemassa olevien lasten asemaan eniten