Oma koti, jossa on riittävästi neliöitä, ja ikkunasta näkyy muutakin kuin vastakkaisen talon seinä. Bussi-, metro- tai raitiovaunupysäkki on kävelyetäisyydellä. Myös ruokakauppa, koulu, päiväkoti, kirjasto ja terveysasema ovat kohtuullisen matkan päässä. Ja kaikki tämä olisi mahdollista myös sairaanhoitajille, kaupan myyjille, huoltomiehille… Siinä minun unelmani helsinkiläisestä asumisesta.

Helsingin Sanomien viimevuotisten laskelmien mukaan keskituloisen kerrostalossa 60 neliön omistusasunnossa asuvan helsinkiläissinkun tuloista 60 prosenttia menee asumiseen, tamperelainen selviää 40 prosentilla. Omistamassaan 90 neliön kerrostalokodissa asuvan kahden vanhemman keskituloisen lapsiperheen asumismenot ovat Helsingissä hieman yli 40 prosenttia ja Tampereella hieman alle 30 prosenttia. Minusta erot ovat huikeita.

Vuokralla asuvista suomalaisista 60 prosenttia saa asumistukea. Helsingissä tuen saajien osuus on vielä tätäkin suurempi.

Näistä luvuista ei voi vetää kuin yhden johtopäätöksen: asuminen on Helsingissä liian kallista.

Tavallisesti poliitikot tarjoavat ratkaisuksi asumisen kalleuteen asuntorakentamisen määrän lisäämistä. Lisärakentaminen varmasti on yksi hyvä keino laskea asumisen hintaa. Muitakin keinoja on: Kaupunki voi tutkailla tonttimaan hintaa ja vuokratasoa. Rakentamisen normien ja rajoitusten höllentämistä pitäisi puntaroida. Tarvitseeko jokainen asunto autopaikan?

Uudet asunnot pitää aina rakentaa jonnekin. Usein vastakkain asetetaan vanhojen asuinalueiden täydennysrakentaminen ja viheralueille rakentaminen.

Minusta tällainen vastakkainasettelu on vaihtoehdottomuuden politiikkaa. Toisenlaisiakin valintoja voi tehdä.

Voisiko entistä enemmän hyödyntää jo olemassa olevaa rakennuskantaa? Voisiko tyhjillään oleviin toimistotaloihin remontoida koteja. Entä voisiko 60- ja 70-lukujen lähiöiden taloyhtiöitä kannustaa rakentamaan vanhan päälle lisäkerroksia? Näinhän on tehty muun muassa Myllypurossa.

Entä voisiko rakentamista ohjata vanhoille vajaakäytöllä oleville teollisuusalueille? Esimerkiksi Herttoniemen teollisuusalueella on paljon autokauppoja. Nelipyöräisten hankkiminen ei ole päivittäistä puuhaa, joten autokaupat voisivat sijaita hieman kauempana Helsingin keskustasta. Teollisuusalueille rakentamista pohtiessa voisi myös miettiä, mahtuisivatko työpaikat ja asunnot samalle alueelle. Ulkomailla on onnistuneita esimerkkejä siitä, miten pienet teollisuuslaitokset ja asunnot nököttävät saman kadun varrella vierekkäin.

Uutta rakentaessa pitää myös muistaa ne palvelut. Liian paljon on nähty esimerkkejä asuinalueista, jotka ovat saaneet päiväkodit ja koulut vasta vuosien päästä.

En vastusta kategorisesti täydennysrakentamista, mutta en lämpene rakentamiselle, joka tuhoaa asuinalueiden omaleimaisuuden. Esimerkiksi Länsi-Herttoniemen täydennysrakentamisehdotukset ovat olleet väliin pöyristyttäviä. Mahdollisen uuden pitää kunnioittaa jo olemassa olevaa. Eheitä mietittyjä kokonaisuuksia ei pidä mennä rikkomaan.

Tahdon myös säilyttää niitä kaupungin vihreitä plänttejä, lähiluontoa. Aikuisille lähiluonto on virkistäytymisen paikka ja lapsille mielikuvitusta kutkuttava leikkipaikka, joka kerta erilainen ihmeiden maa.