Helsingin kaupunki on uudistanut omaishoidon tuen kriteerit ja ohjeistuksen 1.2.2017 alkaen. Kaupungin muutokset pohjautuvat uudistettuun omaishoidon lakiin, joka muuttui 1.7.2016. Lain tarkoitus oli parantaa omaishoitajien asemaa ja lisätä omaishoidon määrää.

Yllättävää onkin, että Helsingin kaupunki heikensikin uudistuksellaan etenkin pitkäaikaissairaiden lasten omaishoitajien asemaa huomattavasti. Omaishoidon lakimuutos ei mielestämme sisältänyt mitään sellaista, jonka vuoksi kuntien tulisi kiristää tuen myöntämiskriteereitä.

Saamiemme useiden yhteydenottojen ja lukemiemme kirjoitusten perusteella Helsingin tekemät muutokset tulevat vaikuttamaan heikentävästi useiden omaishoidon tukea saavien lapsiperheiden arkeen ja ennenkaikkea toimeentuloon.

Moni omaishoidon tukea saava vanhempi pelkää tällä hetkellä putoavansa pois kokonaan omaishoitajuudesta uuden ohjeistuksen myötä. Monia vanhempia mietityttää, miten perheen vammaisen tai pitkäaikaissairaan lapsen hoitaminen jatkossa onnistuu, jos omaishoidon tuki päättyy heidän kohdallaan? Luottavatko kunnat siihen, että vanhemmat hoitavat lastaan joka tapauksessa kokoaikaisesti kotona?

Monet vanhemmat ovat tuoneet esille, että
omaishoidon tukien pienentyessä tai pahimmillaan loppuessa on vanhempien palattava taloudellisen tilanteen vuoksi töihin kokoaikaisesti. Tämä ei ole mitenkään lasten ja perheiden edun mukaista. Nämä lapset ovat erityisen suojelun kohde ja pääsääntöisesti heidän etunsa mukaista on, että heitä hoidetaan kotona oman vanhemman toimesta.

Työssäkäynti pahimmillaan vaarantaa myös vanhemman jaksamista arjessa. Monen lapsen hoitoisuus ei ole kadonnut mihinkään kaupungin tekemästä ohjeen muutoksesta huolimatta, joten lasten kodin ulkopuolisen hoidon järjestämisestä tullee kaupungille ongelmia. Tämä ei myöskään tuone mitään säästöä. Tästäkään näkökulmasta kaupungin tekemä linjaus ei ole loppuun asti mietitty.

Somaattisesti sairailla ja vammaisilla lapsilla on oikeus tarvitsemiinsa palveluihin. Palvelut pitää räätälöidä joustavasti yksilölliset tarpeet huomioiden ja ymmärtää myös se, että palveluiden tarve monesti elää  sairauden edetessä ja perheen tilanteen muuttuessa. Jos nämä lapset tulevat tarvitsemaan vanhempien työssäkäynnin takia lisää yksilöllisiä palveluita ja hoitopaikkoja, tulee heidän ne saada. Toivottavasti tämä on huomioitu, kun päätös omaishoidon tuen uudistamisesta on tehty ja kaupungilla on varauduttu näiden palveluiden ja hoitopaikkojen tarpeeseen.

Todettakoon, että kansallisen lainsäädännön, YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen sekä vammaissopimuksen
perusteella tämän erityisen haavoittuvan lapsiryhmän ja heidän perheidensä pitäisi nauttia virkamiesten erityissuojelua. Tämä kaupungin uudistus ei mielestämme täytä tätä vaatimusta, vaan käytännössä vaikeuttaa heidän elämäänsä tarpeettomasti.

Kaupungin uusi ohje herättää meissä kysymyksen siitä, etteikö vammaisella tai pitkäaikaissairaalla lapsella ole lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisesti oikeutta siihen, että häntä koskevissa asioissa tulisi aina ottaa huomioon lapsen etu? Uuden ohjeen mukaan tehdyissä kategorisissa päätöksissä ei todellakaan toteudu lapsen etu.

Arzu Caydam-Lehtonen
Johanna Laisaari
Hannele Siika-aho
Pirjo Kivistö
Sinikka Vepsä
Mika Taberman