Päätöksenteossa pitää hyödyntää tutkimustietoa!

Yhteiskuntapolitiikan valmistelun, päätöksenteon ja toimeenpanon pitää perustua tutkittuun tietoon. Yhteiskunnan kehityksen jatkuvuutta tuetaan varmistamalla, että saadut kokemukset ja vaikuttavuustieto ohjaavat päätöksentekoa pitkäjänteisesti.

Tutkimustietoa ei kuitenkaan hyödynnetä aina silloinkaan, kun sitä olisi saatavilla. Monimutkaisten yhteiskunnallisten ongelmien ratkaiseminen vaatii päättäjiä ja tutkijoita yhteisten pöytien ääreen.

Demareiden valtuustoryhmään kokouksessa 11.10.2017 Venla Bernelius alusti loistavasti aiheesta ”Eriytyvät kaupunkikoulut, Helsingin peruskoulujen oppilaspohjan erot, perheiden kouluvalinnat ja oppimistuloksiin liittyvät aluevaikutukset osana kaupungin eriytymiskehitystä.”

On tutkittu tieto, että Helsingissä on kolme alueellisen eriytymisen trendiä.

  1. Syvemmät kuilut: Väestöryhmien ja alueellisten erojen kasvu.
  2. Kertautuvat kartat: Huono-osaisuuden eri ulottuvuuksien kasautuminen samoille oppilaaksiottoalueille.
  3. Leviävät läiskät: Hyvä- ja huono-osaisuuden alueelliset keskittymät kasvavat maantieteellisesti kortteleista suuralueisiin.

Koulut ovat alueellisia toimijoita, jotka keräävät oppilaat ensisijaisesti lähialueen väestöstä ja tästä syystä on tärkeää tunnistaa alueen erityispiirteet, jotta osaamme tehdä perusteltuja päätöksiä.

Alue-erot heijastuvat koulujen tuloksiin ja tulosten erojen kasvuun ennustettavalla tavalla. Tämä on tutkitusti todettu, joten toimenpiteiden on mahdollista pohjautua tutkittuun tietoon. Näin vaikuttavuus saavutetaan paremmin ja laajemmin.

Venla Bernelius nosti esille Mikko Sillimanin Valtion taloudelliselle tutkimuskeskukselle (VATT) tekemän tuoreen tutkimuksen, joka  todistaa ja tukee sitä, että Helsingin oma syrjäytymistä ehkäisevä rahoitus on ollut vaikuttavaa. Tutkimuksen mukaan rahoitustapa on tehokas ja edullinenkin tapa torjua lasten ja nuorten syrjäytymistä tietyillä alueilla.

Näillä saamillamme tutkimukseen perustuvilla tiedoilla meillä on mahdollisuus tehdä päätöksiä, joilla voimme vaikuttaa vahvasti Helsingin alueiden eriarvoistumiskehitykseen.