Lapsistrategia

Hienoa, että Rinteen hallitus on hallitusohjelmassaan nostanut keskiöön lapsioikeuspohjaisen lapsistrategian. Sille on suuri tarve.

Lapsen oikeuksien komitea on todennut, että Suomesta puuttuu kattava lapsipolitiikan koordinaatio. Lapsen oikeuksien komitea on korostanut, että lapsen oikeuksien sopimuksen täytäntöönpano edellyttää laajaa koordinointia eri toimijoiden välillä.

Eriarvoisuus on lisääntynyt Suomessa vuosikymmenien ajan. Tällä hetkellä osalla väestöstä ei ole näköaloja tyydyttävään elämään. Myös lasten, nuorten ja lapsiperheiden välinen eriarvoisuus on lisääntynyt.

Pienituloisuuden ja köyhyyden lisääntyminen pikkulapsiperheissä on tosiasia. Suomessa yli 100.000 lasta elää köyhässä perheessä.

Fyysisten sekä mielenterveyden häiriöiden ja sosioekonomisen aseman väliset yhteydet on tutkimuksissa todennettu. Sosioekonomiset terveyserot ovat havaittavissa jo varhaislapsuudessa. Pienimmillään ne ovat kouluikäisillä, mutta voimistuvat taas teini-ikäisten keskuudessa.

Sosiaalinen eriarvoisuus – aineellisten, kulttuuristen, tiedollisten ja sosiaalisten voimavarojen epätasainen jakautuminen – on avainasemassa pohdittaessa yhteiskunnan keinoja edistää lasten fyysistäkin hyvinvointia.

Eriarvoistumisen ehkäisemiseen pitää panostaa voimakkaasti jo varhaislapsuudessa ja peruskoulussa. Koulutus on tärkeässä asemassa, kun pyritään vaikuttamaan lasten ja nuorten tulevaisuuteen ja yhdenvertaisiin mahdollisuuksiin.

Hyvinvointivaltion universaalien palvelujen, kuten varhaiskasvatuksen ja koulun, perhevapaiden ja perhepoliittisten etuisuuksien, tasokkaan terveydenhoidon, ylläpito ja kehittäminen antavat lapsille tasa-arvoisia mahdollisuuksia turvalliseen arkeen, sosioekonomisista lähtökohdista riippumatta. Näihin meidän tulee panostaa eikä suinkaan säästää. Lapset ja nuoret ovat tulevaisuus ja heihin meidän tulisi sijoittaa. He eivät ole kuluerä, joista voi säästää.

Lapsi-, nuoriso- ja perhepolitiikka on Suomessa hajanaista, sirpaleista ja epäjohdonmukaista.

Poliittisista päätöksistä puuttuu hyvin usein lapsivaikutusten arviointi, jolloin päätöksentekijöillä ei ole mitään tietoa siitä, kuinka heidän tekemänsä päätökset vaikuttavat niiden kohteen oleviin lapsiin, nuoriin ja lapsiperheisiin. Eikä alkuarvioinnin puutteen vuoksi myöskään vertailevaa arviointia voida tehdä.

Tosiasia on se, että viime vuosina tehdyt leikkaukset ja säästötoimenpiteet ovat monesti kohdistuneet samoihin ihmisryhmiin ja näin kerrannaisvaikutukset ovat suuria.

Suomi tarvitsee siis pikaisesti lapsioikeuspohjaisen strategian, jotta saamme lapsi- ja perhepolitiikan johdonmukaiseksi tukemaan lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä.