Tuen saamelaiskäräjälakiesitystä!

Toivon todella, että jokainen kansanedustaja, jolle ihmisoikeudet ovat tärkeitä ja pohja heidän työlleen yhteisten asioidemme hoitamiseksi, tukevat saamelaiskäräjälakiesitystä.

Olemme jälleen tilanteessa, jossa mitataan oikeusvaltion sekä ihmisoikeuksien merkitystä päättäjille. Pidän surullisena ajattelua, että omat poliittiset päämäärät ja intressit oikeuttavat tekemään ihmisoikeuksista mielipidekysymyksiä.

Suomi on saanut YK:lta asiaan liittyen päätöksiä, useita sellaisia vuosien aikana. On selvää, että niitä tulee noudattaa ja muokata kansallista lainsäädäntöä vastaamaan saatuja linjauksia.

Näin tulee toimia aina kun saamme linjauksia YK:lta koskevat ne sitten naisten, lasten tai saamelaisten oikeuksia. Vain näin voimme itsekin vahvistaa YK:n merkitystä tässä ajassa, jossa maailmalla ihmisoikeudet on jääneet sodan ja hävityksen jalkoihin ja jossa viha mahdollistaa julmat ihmisoikeusrikkomukset Euroopassa ja muualla maailmassa.

Myös Suomessa yhdenvertaisuusvaltuutettu on ottanut kantaa asiaan ja hänen linjauksensa perustuvat ammattitaitoon, asiantuntijuuteen sekä osaamiseen.

Suosittelen jokaisen päättäjän lukevan nämä asiakirjat, jotta he ymmärtävät, mistä he ovat päättämässä. Suomi ansaitsee osaavia ja kaikkien ihmisten ihmisoikeuksia kunnioittavia päättäjiä, jotka luottavat kansainvälisten ihmisoikeuselimien päätöksiin.

https://syrjinta.fi/-/saamelaiskarajalaki-tulee-uudistaa-alkuperaiskansan-oikeuksia-kunnioittavalla-tavalla

https://www.samediggi.fi/2019/02/01/ykn-ihmisoikeuskomitea-khon-paatokset-vuoden-2015-saamelaiskarajavaalien-vaaliluettelosta-loukkasivat-ihmisoikeuksia/

https://www.samediggi.fi/2022/06/16/suomi-on-rikkonut-ykn-kaikkinaisen-rotusyrjinnan-poistamista-koskevaa-yleissopimusta/