Oma koti, bussipysäkki ja metsäpolku

Oma koti, jossa on riittävästi neliöitä, ja ikkunasta näkyy muutakin kuin vastakkaisen talon seinä. Bussi-, metro- tai raitiovaunupysäkki on kävelyetäisyydellä. Myös ruokakauppa, koulu, päiväkoti, kirjasto ja terveysasema ovat kohtuullisen matkan päässä. Ja kaikki tämä olisi mahdollista myös sairaanhoitajille, kaupan myyjille, huoltomiehille… Siinä minun unelmani helsinkiläisestä asumisesta.

Helsingin Sanomien viimevuotisten laskelmien mukaan keskituloisen kerrostalossa 60 neliön omistusasunnossa asuvan helsinkiläissinkun tuloista 60 prosenttia menee asumiseen, tamperelainen selviää 40 prosentilla. Omistamassaan 90 neliön kerrostalokodissa asuvan kahden vanhemman keskituloisen lapsiperheen asumismenot ovat Helsingissä hieman yli 40 prosenttia ja Tampereella hieman alle 30 prosenttia. Minusta erot ovat huikeita.

Vuokralla asuvista suomalaisista 60 prosenttia saa asumistukea. Helsingissä tuen saajien osuus on vielä tätäkin suurempi.

Näistä luvuista ei voi vetää kuin yhden johtopäätöksen: asuminen on Helsingissä liian kallista.

Tavallisesti poliitikot tarjoavat ratkaisuksi asumisen kalleuteen asuntorakentamisen määrän lisäämistä. Lisärakentaminen varmasti on yksi hyvä keino laskea asumisen hintaa. Muitakin keinoja on: Kaupunki voi tutkailla tonttimaan hintaa ja vuokratasoa. Rakentamisen normien ja rajoitusten höllentämistä pitäisi puntaroida. Tarvitseeko jokainen asunto autopaikan?

Uudet asunnot pitää aina rakentaa jonnekin. Usein vastakkain asetetaan vanhojen asuinalueiden täydennysrakentaminen ja viheralueille rakentaminen.

Minusta tällainen vastakkainasettelu on vaihtoehdottomuuden politiikkaa. Toisenlaisiakin valintoja voi tehdä.

Voisiko entistä enemmän hyödyntää jo olemassa olevaa rakennuskantaa? Voisiko tyhjillään oleviin toimistotaloihin remontoida koteja. Entä voisiko 60- ja 70-lukujen lähiöiden taloyhtiöitä kannustaa rakentamaan vanhan päälle lisäkerroksia? Näinhän on tehty muun muassa Myllypurossa.

Entä voisiko rakentamista ohjata vanhoille vajaakäytöllä oleville teollisuusalueille? Esimerkiksi Herttoniemen teollisuusalueella on paljon autokauppoja. Nelipyöräisten hankkiminen ei ole päivittäistä puuhaa, joten autokaupat voisivat sijaita hieman kauempana Helsingin keskustasta. Teollisuusalueille rakentamista pohtiessa voisi myös miettiä, mahtuisivatko työpaikat ja asunnot samalle alueelle. Ulkomailla on onnistuneita esimerkkejä siitä, miten pienet teollisuuslaitokset ja asunnot nököttävät saman kadun varrella vierekkäin.

Uutta rakentaessa pitää myös muistaa ne palvelut. Liian paljon on nähty esimerkkejä asuinalueista, jotka ovat saaneet päiväkodit ja koulut vasta vuosien päästä.

En vastusta kategorisesti täydennysrakentamista, mutta en lämpene rakentamiselle, joka tuhoaa asuinalueiden omaleimaisuuden. Esimerkiksi Länsi-Herttoniemen täydennysrakentamisehdotukset ovat olleet väliin pöyristyttäviä. Mahdollisen uuden pitää kunnioittaa jo olemassa olevaa. Eheitä mietittyjä kokonaisuuksia ei pidä mennä rikkomaan.

Tahdon myös säilyttää niitä kaupungin vihreitä plänttejä, lähiluontoa. Aikuisille lähiluonto on virkistäytymisen paikka ja lapsille mielikuvitusta kutkuttava leikkipaikka, joka kerta erilainen ihmeiden maa.

Ennakkoäänestys alkaa huomenna 29.3.

421 Johanna Laisaari (sd)

Minua voit äänestää numerolla 421. Olen ehdolla Helsingin valtuustoon pitääkseni pienten puolta.

 

 

 

Keskeisimpiä tavoitteitani Helsingissä ovat:

  • Varhaiskasvatus kuntoon. Päivähoidon ryhmäkoille pitää asettaa katto. Subjektiivinen päivähoito-oikeus täytyy säilyttää Helsingissä vastaisuudessakin.
  • Hyvä koulu kaikille. Kaupungin pitää taata, että lapsille ja nuorille riittää hyviä kouluja ihan kaikkialla Helsingissä.
  • Koulujen sisäilmaongelmat korjattava. Lapsilla ja nuorilla on oikeus turvalliseen oppimisympäristöön.
  • Harrastus kaikille halukkaille. Jokaiselle lapselle on turvattava mahdollisuus ainakin yhteen harrastukseen. Kaupungin pitää tukea taidekasvatusta ja urheiluseurojen junioritoimintaa.
  • Riittävästi kohtuuhintaisia koteja. Myös pienipalkkaisella pitää olla varaa asua Helsingissä.

 

Vanhemmille annettava mahdollisuus vaikuttaa

Kuluvalla vaalikaudella on tehty paljon sellaisia kouluja koskevia päätöksiä, joiden osalta vanhemmat ovat kokeneet jääneensä ulkopuolisiksi. 

Meillä vanhemmilla on kokemusta siitä, että opetusviraston toimintaan on vaikeaa vaikuttaa. 
 
Nyt vaalien alla keskustelu tästä aiheesta on entisestään lisääntynyt. Helsingin vanhemmat ry HELVARY, jonka johtoryhmään kuulun, otti viime viikolla julkisesti esille vanhempien vaikuttamisen rakennetut käytännöt Helsingissä.

Kouluasiat valmistellaan hyvin pitkälti virastovetoisesti ja korkeintaan koulujen johtokuntia osallistaen. Tärkeät asiat tulevat vanhemmille eteen niin, että asiaan tutustumiseen ja mahdolliseen vaikuttamiseen on aikaa noin viikonlopun ja yhden arkipäivän verran. Tämä on äärimmäisen lyhyt aika tavalliselle kuntalaiselle tutustua ja pyrkiä vaikuttamaan asioihin.

Saamieni viestien ja käymieni keskusteluiden perusteella vanhemmat ja vanhempainyhdistykset kokevat suurta osattomuutta opetushallinnon edessä. Tähän opetusviraston toimintamalliin on luvattu muutosta, mutta toistaiseksi juuri mitään ei ole tapahtunut.

Kodin ja koulun välisessä yhteistyössä on HELVARYn tietojen mukaan koulu- ja aluekohtaista vaihtelua. On alueita, joilla koulun ja kodin yhteistyö toimii, ja parhaimmillaan tämä tuottaa alueella suurta lisäarvoa. Koulujen ohjaus vanhempien osallistamiseen on kuitenkin monella alueella selvästi riittämätöntä. Vanhempien osallisuutta ei vieläkään osata nähdä voimavarana. 
 
Vanhempien asiantuntemusta pitää voida hyödyntää nykyistä paremmin. On kehitettävä menettelytapoja ja toimintamalleja, joilla yritetään saada vanhemmat kaikilta alueilta mukaan lastensa asioiden hoitoon. On tärkeää, että kaikilla olisi mahdollisuus osallistua helposti ja matalalla kynnyksellä. Vanhemmat olisivat loistava voimavara sekä kouluille että opetusvirastolle, jos ja kun yhteistyö saataisiin sujumaan.

Lapsioikeusjuristina en malta olla mainitsematta, että olennaisinta olisi saada oppilaat itse mukaan heitä koskevien päätösten tekoon. Oppilaskuntien kuuleminen ei ole riittävä toimenpide. Haluankin olla mukana tekemässä kuuntelevaa koulutuspolitiikkaa. Sellaista, jonka korvat ovat auki asiantuntijoiden ja virkamiesten lisäksi lapsille, vanhemmille ja alueiden aktiiveille. Hiljaisina pysyvien kuulemiseksi on nähtävä vaivaa, sillä kaikkien asianosaisten kuuleminen synnyttää luottamusta, legitimaatiota ja tyytyväisyyttä. 

Tasa-arvo on meidän kaikkien asia vuoden jokaisena päivänä

Minna Canthin ja tasa-arvon päivä on itselleni tärkeä juhlapäivä. Se on ensimmäinen naiselle nimetty liputuspäivä Suomessa.

Canth oli edelläkävijä sekä koulutuksen että naisten aseman kehittämisessä. Hänen teemansa ovat edelleen ajankohtaisia. Kunnallisessa päätöksenteossa erityisesti koulutus on keskeisessä roolissa. Myös perhepalvelut, asunto- ja liikennepolitiikka vaikuttavat olennaisesti naisten mahdollisuuksiin toimia yhteiskunnassa.

Tasa-arvossa on viime kädessä kysymys ihmisten välisestä kommunikaatiosta. Siitä, miten näet minut ja minkälainen meidän keskinäinen suhteemme on. Pohjimmiltaan siinä mitataan, pidämmekö toisiamme ensisijaisesti ihmisinä vai ulkoisten ominaisuuksienme edustajina. Ei se sen kummempaa ole. Jos juutumme stereotypioihin, jäämme paitsi suuresta osasta inhimillisyyden kirjoa.

Haluan toimia politiikassa siksi, että pienimpienkin ääni tulee kuulluksi. Meidän on nähtävä laajemmin, ymmärrettävä toisiamme enemmän, ja muistettava, että politiikka on nimenomaan yhteisten asioiden hoitamista.

Lapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksiä!

Helsingistä pitää tehdä entistä lapsiystävällisempi kaupunki.

Yksi iso askel päätöksenteon osalta on ryhtyä tekemään lapsia koskevien päätösten valmisteluvaiheessa lapsivaikutusten arviointi. Tällaisissa päätöksissä on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Lapsivaikutusten arvioinnilla selvitetään, miten päätös voidaan toteuttaa lapsen edun mukaisesti eli lapselle parhaalla mahdollisella tavalla. YK:n lapsen oikeuksien sopimus ja siinä turvatut lapsen oikeudet muodostavat perustan lapsivaikutusten arvioinnille.

Lapsiin kohdistuvien vaikutusten ennakkoarviointi on paras tapa tarkastella lasten ja lapsiperheiden hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä kokonaisuutena. Lapsiin kohdistuvien vaikutusten arvioinnissa tarkastellaan, miten lapsi otetaan huomioon erilaisissa kunnallisissa toimenpiteissä ja päätöksissä. Millaisia vaikutuksia päätökset aiheuttavat? Millainen tieto lapsista ja päätösten vaikutuksista heihin on päätöksenteon taustalla? Arvioinnin peruskysymyksiä ovat päätösten ja toimenpiteiden ennakoidut hyödyt ja / tai haitat lasten ja lapsiperheiden hyvinvoinnille.

Lapsuudessa luodaan edellytykset sille, että jokainen lapsi saa kasvaa täyteen mittaansa yksilönä ja yhteiskunnan jäsenenä. Siksi YK:n lapsen oikeuksien sopimus velvoittaa harkitsemaan lapsia koskevissa päätöksissä aina ensisijaisesti lapsen etua. Tämä tarkoittaa käytännössä päätösten lapsivaikutusten ennakkoarviointia.

Lapsivaikutusten arvioinnilla saadaan tehtyä parempia päätöksiä, koska se tuo näkyväksi erilaisissa tilanteissa lasten ja nuorten tarpeet. Lapsivaikutusten ennakkoarviointi tuottaa siis päättäjille tietoa siitä, mitä seurauksia eri ratkaisuilla on lasten hyvinvointiin. Tämä mahdollistaa vaihtoehtojen vertailun ja parhaan mahdollisen ratkaisun löytämisen.

Lapsivaikutusten arviointia tehtäessä myös lasten ja nuorten kokemusasiantuntijuus tulee käyttöön. Se lisää päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja moniarvoisuutta.

Myös kielteisten vaikutusten tunnistaminen on tärkeää. Silloin haittoihin voidaan varautua päätöksen toimeenpanossa ja niitä voidaan lievittää, jos niiden välttäminen kokonaan ei ole mahdollista.

Kun kunnan taloustilanne on vaikea, leikkaukset osuvat usein lapsiin ja perheisiin. Silloin pitääkin kiinnittää huomiota tehtävien päätösten vaikutuksiin lasten ja nuorten hyvinvointiin. Päätösten tarkoituksenmukaisuus ja oikeudenmukaisuus ovat erityisen tärkeitä silloin, kun resurssit ovat niukat. Usein taloudellisesti tiukkana aikana tehdyt päätökset vaikuttavat heikoimmassa asemassa olevien lasten asemaan eniten

Sisäilmaongelmista kallis lasku

Sisäilmaongelmat ovat viime aikoina nousseet mediassa esille. Se on hienoa, sillä kyseessä on tärkeä asia, joka koskettaa monien ihmisten arkea.
Tosiasia on, että Suomessa on erittäin paljon julkisia rakennuksia, joissa kärsitään sisäilmaongelmista,
jotka pahimmillaan vaarantavat ja tuhoavat ihmisten terveyden.

Julkisten rakennusten sisäilmaongelmat johtuvat sekä heikosta rakentamisesta että rakennusten kunnossapidosta säästämisestä. Myös remontointiin varatut rahat ovat kunnissa liian vähäisiä.

Sisäilmaongelmat aiheuttavat osalle altistuneista vakavia terveyshaittoja, joista aiheutuu sekä suurta kärsimystä ja haittaa yksilötasolla että suuria kuluja terveydenhuoltoon. On siis huomattavasti inhimillisempää korjata rakennusten sisäilmaongelmat ja ehkäistä sairastumisia kuin maksaa terveydenhuollon kustannuksina ihmisten sisäilmaongelmista johtuvien sairauksien hoito.

Julkisten rakennusten osalta varsinkin koulujen ja päiväkotien tilanne on huolestuttava. Sisäilmaongelmat ovat todella yleisiä kouluissa sekä päiväkodeissa ja niille altistuu suuri määrä oppilaita ja opettajia joka päivä.

Tähän on viipymättä puututtava, lapsilla on oikeus turvalliseen ja terveellisen oppimisympäristöön, tällä hetkellä se ei kuitenkaan toteudu, vaan liian monet lapset altistuvat sisäilmaongelmille päivittäin.

Seuraavissa kunnallisvaaleissa sisäilmaongelmiin puuttumisen tulee olla tärkeä asiakysymys. On päätettävä käytetäänkö julkisten tilojen uusimiseen ja korjaamiseen enemmän varoja. Lasten ja henkilöstön terveys on nostettava kunnissa päätöksenteon keskiöön.

Me allekirjoittaneet olemme sitä mieltä, että seuraavien kuntavaalien jälkeen on Helsingissä varattava resursseja julkisten rakennusten korjaamiseen aikaisempaa enemmän. Helsingissä tulee jatkossa myös kehittää julkisten rakennusten kuten koulujen ja päiväkotien terveysriskien arviointia sekä panostaa rakentamisen laatuun mm. korjausrakentamisen suunnittelulla ja rakennusvalvonnalla.

Johanna Laisaari
Sinikka Vepsä
Pirjo Kivistö
Mika Taberman
Hannele Siika-aho
Arzu Caydam-Lehtonen

Pidetään lapsistamme ja nuoristamme huolta

Noin kahdeksalla prosentilla suomalaisista eli noin 440 000 ihmisellä tulot eivät riitä kohtuulliseen vähimmäiskulutukseen, ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreesta raportista.

Noin 12 prosenttia suomalaisista elää suhteellisessa köyhyydessä eli heidän tulonsa alittavat EU:n suhteellisen köyhyysrajan.

Tälläkin hetkellä Suomessa yli 150 000 lasta elää köyhyysrajan alapuolella. Samaan aikaan kun yleinen tulotaso on Suomessa noussut, on lapsiperheiden köyhyys moninkertaistunut. Vuonna 1995 köyhissä perheissä eli 52 000 alle 18-vuotiasta lasta. 2000-luvun alussa heitä oli 129 000 ja vuonna 2007 jo 151 000. Köyhissä perheissä elävien lasten määrä on kasvanut lähes kolminkertaiseksi.

Lapsiköyhyys on yleisintä yksinhuoltajaperheissä sekä perheissä, joissa lapset ovat alle kolmevuotiaita. Myös perheen koko vaikuttaa lapsen köyhyysriskiin.

Kansallisen liikuntatutkimuksen (2010) mukaan 200 000 lasta ja nuorta jää seuratoiminnan ulkopuolelle, vaikka he haluaisivat harrastaa liikuntaa nimenomaan urheiluseuroissa.

Pienituloisten lapsiperheiden arki onkin jatkuvaa ”kädestä suuhun” elämistä, jossa yllättävät menot ja tulojen pienentyminen voivat vaikeuttaa elämää huomattavasti.

Köyhä lapsuus on riski lapsen kasvulle ja hyvinvoinnille. Köyhyys voi vaikuttaa muun muassa terveys- ja hyvinvointikäyttäytymiseen sekä lapsen ja hänen vanhempiensa mielenterveyteen. Köyhyys aiheuttaa lapselle häpeää sekä monenlaisia ulkopuolisuuden ja osattomuuden tunteita. Lapsiperheköyhyyteen tuleekin vaikuttaa pikaisesti, jotta eriarvoisuus ei lasten välillä enää kasva.

Lapsen etu on huomioitava sekä arvioitava, kun tehdään poliittisia päätöksiä, joilla on vaikutusta lapsiin ja lapsiperheisiin. Päätösten tulee tukea lapsia ja lapsiperheitä. Nyt viimeaikaiset päätökset ovat ikävä kyllä monella tavalla lisänneet lapsiperheiden köyhyysriskiä sekä lasten eriarvoistumista.

Useimmat vanhemmat kantavat huolta vanhemmuudestaan riippumatta siitä, millainen perheen tulotaso on. Huoli jaksamisesta vanhempana on kuitenkin yhteydessä perheen tulotasoon.

Aikuisuuden perusta luodaan lapsuudessa ja nuoruudessa. Juuri siksi pieniin pitäisi satsata. Tämä ajatus ei ole mitenkään tuulesta temmattu, vaan se on todennettu monessa kansainvälisessä tutkimuksessa. Muun muassa taloustieteen Nobelilla palkittu James Heckman on laskenut, että lapsiin sijoitettu dollari tulee yhteiskunnalle kuusinkertaisena takaisin. Aika hyvä investointi.

Lasten ja heidän perheidensä hyvinvoinnin edistämiselle antaa suuntaviivoja myös YK:n lapsen oikeuksien sopimus, joka velvoittaa niin valtiota, kuntia, lasten vanhempia kuin muita heidän kanssaan toimivia aikuisia. Suomi on allekirjoittanut sopimuksen vuonna 1991. Sopimuksen mukaan jokaisella lapsella on oikeus hyvään elämään ja kaikki lapset ovat tasa-arvoisia. Sopimuksella taataan jokaiselle lapselle esimerkiksi oikeus sosiaaliturvaan ja kehityksensä kannalta riittävään elintasoon.

Johanna Laisaari
Mika Taberman
Pirjo Kivistö
Sinikka Vepsä
Hannele Siika-aho
Arzu Caydam-Lehtonen

Omaishoito on kunnalle edullisin ja usein myös perheelle paras vaihtoehto

Helsingin kaupunki on uudistanut omaishoidon tuen kriteerit ja ohjeistuksen 1.2.2017 alkaen. Kaupungin muutokset pohjautuvat uudistettuun omaishoidon lakiin, joka muuttui 1.7.2016. Lain tarkoitus oli parantaa omaishoitajien asemaa ja lisätä omaishoidon määrää.

Yllättävää onkin, että Helsingin kaupunki heikensikin uudistuksellaan etenkin pitkäaikaissairaiden lasten omaishoitajien asemaa huomattavasti. Omaishoidon lakimuutos ei mielestämme sisältänyt mitään sellaista, jonka vuoksi kuntien tulisi kiristää tuen myöntämiskriteereitä.

Saamiemme useiden yhteydenottojen ja lukemiemme kirjoitusten perusteella Helsingin tekemät muutokset tulevat vaikuttamaan heikentävästi useiden omaishoidon tukea saavien lapsiperheiden arkeen ja ennenkaikkea toimeentuloon.

Moni omaishoidon tukea saava vanhempi pelkää tällä hetkellä putoavansa pois kokonaan omaishoitajuudesta uuden ohjeistuksen myötä. Monia vanhempia mietityttää, miten perheen vammaisen tai pitkäaikaissairaan lapsen hoitaminen jatkossa onnistuu, jos omaishoidon tuki päättyy heidän kohdallaan? Luottavatko kunnat siihen, että vanhemmat hoitavat lastaan joka tapauksessa kokoaikaisesti kotona?

Monet vanhemmat ovat tuoneet esille, että
omaishoidon tukien pienentyessä tai pahimmillaan loppuessa on vanhempien palattava taloudellisen tilanteen vuoksi töihin kokoaikaisesti. Tämä ei ole mitenkään lasten ja perheiden edun mukaista. Nämä lapset ovat erityisen suojelun kohde ja pääsääntöisesti heidän etunsa mukaista on, että heitä hoidetaan kotona oman vanhemman toimesta.

Työssäkäynti pahimmillaan vaarantaa myös vanhemman jaksamista arjessa. Monen lapsen hoitoisuus ei ole kadonnut mihinkään kaupungin tekemästä ohjeen muutoksesta huolimatta, joten lasten kodin ulkopuolisen hoidon järjestämisestä tullee kaupungille ongelmia. Tämä ei myöskään tuone mitään säästöä. Tästäkään näkökulmasta kaupungin tekemä linjaus ei ole loppuun asti mietitty.

Somaattisesti sairailla ja vammaisilla lapsilla on oikeus tarvitsemiinsa palveluihin. Palvelut pitää räätälöidä joustavasti yksilölliset tarpeet huomioiden ja ymmärtää myös se, että palveluiden tarve monesti elää  sairauden edetessä ja perheen tilanteen muuttuessa. Jos nämä lapset tulevat tarvitsemaan vanhempien työssäkäynnin takia lisää yksilöllisiä palveluita ja hoitopaikkoja, tulee heidän ne saada. Toivottavasti tämä on huomioitu, kun päätös omaishoidon tuen uudistamisesta on tehty ja kaupungilla on varauduttu näiden palveluiden ja hoitopaikkojen tarpeeseen.

Todettakoon, että kansallisen lainsäädännön, YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen sekä vammaissopimuksen
perusteella tämän erityisen haavoittuvan lapsiryhmän ja heidän perheidensä pitäisi nauttia virkamiesten erityissuojelua. Tämä kaupungin uudistus ei mielestämme täytä tätä vaatimusta, vaan käytännössä vaikeuttaa heidän elämäänsä tarpeettomasti.

Kaupungin uusi ohje herättää meissä kysymyksen siitä, etteikö vammaisella tai pitkäaikaissairaalla lapsella ole lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisesti oikeutta siihen, että häntä koskevissa asioissa tulisi aina ottaa huomioon lapsen etu? Uuden ohjeen mukaan tehdyissä kategorisissa päätöksissä ei todellakaan toteudu lapsen etu.

Arzu Caydam-Lehtonen
Johanna Laisaari
Hannele Siika-aho
Pirjo Kivistö
Sinikka Vepsä
Mika Taberman

Hyvä koulu ihan jokaiselle lapselle

”Ainoa konkreettinen side tulevaisuuteen ovat lapset. Ei niin, että hoitaisimme sinun lasten ja minun lasten asioita. On kyse meidän yhteisistä lapsista. Kaikista lapsista, jokaisesta nappulasta. Siksi lapset on laitettava etusijalle.” – Olof Palme

Nyky-Suomessa tämä Olof Palmen vaade ei toteudu. Suunta on pikemminkin aivan toinen, sillä etenkin varhaiskasvatuksen ja koulujen säästöt uhkaavat lasten välistä tasa-arvoa.

Varhaiskasvatus on lapsen oikeus, joten siihen tehdyt rajaukset ovat YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen vastaisia. Onneksi Helsinki ei rajannut subjektiivista päivähoito-oikeutta. Minusta siihen ei pidä tulevaisuudessakaan kajota.

Varhaiskasvatuksen vaikuttavuus on suurinta, kun sen piirissä on mahdollisimman suuri osa lapsista. Erityisen tärkeää oikeus osallistua varhaiskasvatukseen on niille lapsille, joiden lähtökohdat ovat heikommat kuin muilla. Tutkimusten mukaan varhaiskasvatukseen sijoitetut varat maksavat itsensä moninkertaisesti takaisin.

Koulutuksellisesta tasa-arvosta täytyy pitää myös kiinni. Aivan kaikkien helsinkiläisten koulujen pitää olla hyviä. Ihan jokaiselle helsinkiläiselle lapselle on taattava hyvä koulu lähellä kotia ja turvallisen matkan päässä. Paljon täytyy tehdä töitä, jotta koulut eivät jakaudu hyviin ja huonoihin – niihin, joihin päästään ja niihin, joihin joudutaan

Juuri julkaistun PISA-tutkimuksen mukaan Suomen peruskoulujen oppimistulokset ovat yhä maailman kärkeä. Huolestuttavaa kuitenkin on, että oppimistulokset ovat lähteneet laskuun.

Helsigin pitääkin pitää tiukemmin kiinni koulutuksen tasa-arvosta, hyvistä elämän edellytyksistä jokaiselle lapselle. Viime vaalien jälkeen varsinkin kouluista on säästetty aivan liikaa.

Haluan omalta osaltani vaikuttaa siihen, että jokainen lapsi ja nuori saa mahdollisuuden oppia tasavertaisesti lähtökohdistaan riippumatta.

Tehdään Helsingistä lapsiystävällinen kaupunki!

Kevään kuntavaalit ovat ennen kaikkea LAPSIVAALIT!  Vaalien jälkeen haluan olla valtuustossa mukana tekemässä Helsingistä entistä lapsiystävällisemmän kaupungin. Olen ehdolla valtuutetuksi Stadin demarien listalta.

Tulevaisuudessa suurin osa Helsingin kaupungin tehtävistä liittyy tavalla tai toisella lapsiin ja nuoriin. Koulutoimen hoitaminen on vastaisuudessa yksi kaupungin suurimmista velvollisuuksista. Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen siirtyy kunnilta pois, jos sote-uudistus toteutuu.

Nyt jos koskaan valtuustossa tarvitaan nimenomaan lasten ja nuorten asioiden ajajaa.

Keskeisimpiä tavoitteitani Helsingissä ovat

  • Varhaiskasvatus kuntoon. Päivähoidon ryhmäkoille pitää asettaa katto. Subjektiivinen päivähoito-oikeus täytyy säilyttää Helsingissä vastaisuudessakin.
  • Hyvä koulu kaikille. Kaupungin pitää taata, että lapsille ja nuorille riittää hyviä kouluja ihan kaikkialla Helsingissä.
  • Koulujen sisäilmaongelmat korjattava. Lapsilla ja nuorilla on oikeus turvalliseen oppimisympäristöön.
  • Harrastus kaikille halukkaille. Jokaiselle lapselle on turvattava mahdollisuus ainakin yhteen harrastukseen. Kaupungin pitää tukea taidekasvatusta ja urheiluseurojen junioritoimintaa.
  • Riittävästi kohtuuhintaisia koteja. Myös pienipalkkaisella pitää olla varaa asua Helsingissä.

Teen tukijoukkojeni kanssa positiivisen, hauskan ja hieman erilaisen kampanjan. Kaikille innokkaille lasten asian ajajille on meidän porukassamme tilaa! Tervetuloa mukaan, jos haluat tukea Pienten puolella -vaalikampanjaani.