Johannan tarina

Minun tarinani

Minulle oli jo lapsena selvää, että isona minusta tulee juristi. Isä, isoisä ja isoäitikin olivat, joten minustakin semmoinen tulisi. Teini-iässä ammattihaaveet vain vahvistuivat. Lukiossa olin jonkin sortin aktiivi, kuuluin oppilaskuntaan ja halusin vaikuttaa asioihin. Ajattelin, että laintuntemus antaisi oivat eväät hyvien asioiden ajamiseen.

Lapsuuteni ja nuoruuteni vietin Itä-Helsingissä. Perheeseen kuului äidin ja isän lisäksi kovasti toivomani pikkusisko. Mellunmäkeläisessä pihapiirissä riitti 1970-luvun lopulla vipinää. Monet tuolloin hiekkalaatikon laidalla solmitut ystävyyssuhteet ovat kantaneet näihin päiviin asti. Kolmannella luokalla maailmanpiirini laajeni, kun siirryin lähikoulusta Itäkeskuksen kielikouluun. Noina kouluvuosina minulle syntyi tiivis ystäväverkko. Miehenikin on löytö Itiksestä. Rupesimme seurustelemaan vanhojentansseissa. Lapsuuden ja nuoruuden harrastuksista rakkain oli tanssi. Harrastin aktiivisesti modernia tanssia aina ensimmäisen lapsemme syntymään asti.

Lukion jälkeen hain oikeustieteelliseen. Kolmannella kerralla yliopiston ovet avautuivat. Opiskeluaikana ymmärsin, että perhe- ja sosiaalioikeus olisivat minun alojani. Olin harjoitteluissa asianajotoimistoissa, mutta yritysjuridiikka oli minulle ehkä liian abstraktia, se ei tarjonnut kaipaamaani kosketusta tavallisiin ihmisiin.

Ensimmäinen lapsemme syntyi opiskelujemme loppuvaiheessa. Kaveriporukassamme olimme ensimmäisiä lapsiperheellisiä. Toinen ja kolmas lapsi tupsahtivat maailmaan, kun olimme jo työelämässä.

Vantaan kaupungin lakimiehenä työskentelin pitkään, kymmenen vuoden ajan, vuodesta 2008 vuoteen 2018. Työssäni vastasin lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden oikeudellisiin kysymyksiin, laadin vastineita, lausuntoja sekä hakemuksia. Kävin myös useasti Helsingin hallinto-oikeudessa lastensuojelua koskevissa suullisessa käsittelyissä. Vaativimmissa lastensuojelutapauksissa käsittelin kansainvälisiä lapsikaappauksia ja huoltoriitoja sekä lapsiin kohdistuvia pahoinpitelyjä ja seksuaalirikoksia.

Lastensuojelutyössä olen törmännyt alan arkeen erilaisissa työryhmissä ja koulutuksissa. Esille on tullut, että usein lapsiperheet ajautuvat lastensuojelun asiakkaiksi, koska peruspalvelut eivät toimi kunnolla. Aivan liian moni suomalainen lapsiperhe elää köyhyydessä. Sosiaalityöntekijöillä on hyvin suuria asiakasmääriä. Lastensuojelun laatu vaihtelee kunnittain. Samaan aikaan poliittisessa päätöksenteossa muut asiat ovat jyränneet lasten, nuorten ja perheiden ohi.

Tällä hetkellä työskentelen Valtioneuvoston kansliassa kansallisen lapsistrategian pääsihteerinä. On ollut hienoa saada työskennellä itselleni äärimmäisen tärkeän asian parissa. Erityisen ylpeä olen siitä Suomeen on viimeinkin saatu parlamentaarisesti valmisteltu ensimmäinen kansallinen lapsistrategia. Lapsistrategian tavoitteena on kaikkien lasten Suomi.

Kolmen lapsen äitinä olen huomannut eri tilanteissa lapsiin kohdistuvan säästövimman myös omassa elämässäni. Lähdin mukaan vaikuttamistyöhön lähikoulujen pelastamiseksi Helsingissä. Hertsikan ala-asteen koulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtajana laadin aikanaan lausuntoja, istuin kokouksissa, soittelin päättäjille, väsäsin banderolleja… Herttoniemen seurakuntaneuvostossa taas istuin puolustamassa säästöjen uhkaamia lasten päivä- ja iltapäiväkerhoja. Tästä kaikesta sain kipinän lähteä mukaan kuntapolitiikkaan nostamaan esiin lasten, nuorten ja perheiden asioita.

Nämä työssäni ja omassa arjessani syntyneet havainnot kypsyivät lopulta haluksi vaikuttaa. Koen, että vuosien aikana karttuneelle asiantuntemukselleni olisi käyttöä politiikassa. Rohkaisua on tullut myös ystäviltä ja tuttavilta, joista monet ovat patistelleet minua politiikkaan.

3 thoughts on “Johannan tarina

  1. Hei! Etsin kuumeisesti ehdokasta joka olisi nimenomaisesti lasten ja nuorten etuja ajamassa. Laitoin äänestyslipukkeeseen 140. Toivottavasti pääset ajamaan lasten etuja!

Vastaa