Tasa-arvo on meidän kaikkien asia vuoden jokaisena päivänä

Minna Canthin ja tasa-arvon päivä on itselleni tärkeä juhlapäivä. Se on ensimmäinen naiselle nimetty liputuspäivä Suomessa.

Canth oli edelläkävijä sekä koulutuksen että naisten aseman kehittämisessä. Hänen teemansa ovat edelleen ajankohtaisia. Kunnallisessa päätöksenteossa erityisesti koulutus on keskeisessä roolissa. Myös perhepalvelut, asunto- ja liikennepolitiikka vaikuttavat olennaisesti naisten mahdollisuuksiin toimia yhteiskunnassa.

Tasa-arvossa on viime kädessä kysymys ihmisten välisestä kommunikaatiosta. Siitä, miten näet minut ja minkälainen meidän keskinäinen suhteemme on. Pohjimmiltaan siinä mitataan, pidämmekö toisiamme ensisijaisesti ihmisinä vai ulkoisten ominaisuuksienme edustajina. Ei se sen kummempaa ole. Jos juutumme stereotypioihin, jäämme paitsi suuresta osasta inhimillisyyden kirjoa.

Haluan toimia politiikassa siksi, että pienimpienkin ääni tulee kuulluksi. Meidän on nähtävä laajemmin, ymmärrettävä toisiamme enemmän, ja muistettava, että politiikka on nimenomaan yhteisten asioiden hoitamista.


Lapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksiä!

Helsingistä pitää tehdä entistä lapsiystävällisempi kaupunki.

Yksi iso askel päätöksenteon osalta on ryhtyä tekemään lapsia koskevien päätösten valmisteluvaiheessa lapsivaikutusten arviointi. Tällaisissa päätöksissä on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Lapsivaikutusten arvioinnilla selvitetään, miten päätös voidaan toteuttaa lapsen edun mukaisesti eli lapselle parhaalla mahdollisella tavalla. YK:n lapsen oikeuksien sopimus ja siinä turvatut lapsen oikeudet muodostavat perustan lapsivaikutusten arvioinnille.

Lapsiin kohdistuvien vaikutusten ennakkoarviointi on paras tapa tarkastella lasten ja lapsiperheiden hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä kokonaisuutena. Lapsiin kohdistuvien vaikutusten arvioinnissa tarkastellaan, miten lapsi otetaan huomioon erilaisissa kunnallisissa toimenpiteissä ja päätöksissä. Millaisia vaikutuksia päätökset aiheuttavat? Millainen tieto lapsista ja päätösten vaikutuksista heihin on päätöksenteon taustalla? Arvioinnin peruskysymyksiä ovat päätösten ja toimenpiteiden ennakoidut hyödyt ja / tai haitat lasten ja lapsiperheiden hyvinvoinnille.

Lapsuudessa luodaan edellytykset sille, että jokainen lapsi saa kasvaa täyteen mittaansa yksilönä ja yhteiskunnan jäsenenä. Siksi YK:n lapsen oikeuksien sopimus velvoittaa harkitsemaan lapsia koskevissa päätöksissä aina ensisijaisesti lapsen etua. Tämä tarkoittaa käytännössä päätösten lapsivaikutusten ennakkoarviointia.

Lapsivaikutusten arvioinnilla saadaan tehtyä parempia päätöksiä, koska se tuo näkyväksi erilaisissa tilanteissa lasten ja nuorten tarpeet. Lapsivaikutusten ennakkoarviointi tuottaa siis päättäjille tietoa siitä, mitä seurauksia eri ratkaisuilla on lasten hyvinvointiin. Tämä mahdollistaa vaihtoehtojen vertailun ja parhaan mahdollisen ratkaisun löytämisen.

Lapsivaikutusten arviointia tehtäessä myös lasten ja nuorten kokemusasiantuntijuus tulee käyttöön. Se lisää päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja moniarvoisuutta.

Myös kielteisten vaikutusten tunnistaminen on tärkeää. Silloin haittoihin voidaan varautua päätöksen toimeenpanossa ja niitä voidaan lievittää, jos niiden välttäminen kokonaan ei ole mahdollista.

Kun kunnan taloustilanne on vaikea, leikkaukset osuvat usein lapsiin ja perheisiin. Silloin pitääkin kiinnittää huomiota tehtävien päätösten vaikutuksiin lasten ja nuorten hyvinvointiin. Päätösten tarkoituksenmukaisuus ja oikeudenmukaisuus ovat erityisen tärkeitä silloin, kun resurssit ovat niukat. Usein taloudellisesti tiukkana aikana tehdyt päätökset vaikuttavat heikoimmassa asemassa olevien lasten asemaan eniten


Sisäilmaongelmista kallis lasku

Sisäilmaongelmat ovat viime aikoina nousseet mediassa esille. Se on hienoa, sillä kyseessä on tärkeä asia, joka koskettaa monien ihmisten arkea.
Tosiasia on, että Suomessa on erittäin paljon julkisia rakennuksia, joissa kärsitään sisäilmaongelmista,
jotka pahimmillaan vaarantavat ja tuhoavat ihmisten terveyden.

Julkisten rakennusten sisäilmaongelmat johtuvat sekä heikosta rakentamisesta että rakennusten kunnossapidosta säästämisestä. Myös remontointiin varatut rahat ovat kunnissa liian vähäisiä.

Sisäilmaongelmat aiheuttavat osalle altistuneista vakavia terveyshaittoja, joista aiheutuu sekä suurta kärsimystä ja haittaa yksilötasolla että suuria kuluja terveydenhuoltoon. On siis huomattavasti inhimillisempää korjata rakennusten sisäilmaongelmat ja ehkäistä sairastumisia kuin maksaa terveydenhuollon kustannuksina ihmisten sisäilmaongelmista johtuvien sairauksien hoito.

Julkisten rakennusten osalta varsinkin koulujen ja päiväkotien tilanne on huolestuttava. Sisäilmaongelmat ovat todella yleisiä kouluissa sekä päiväkodeissa ja niille altistuu suuri määrä oppilaita ja opettajia joka päivä.

Tähän on viipymättä puututtava, lapsilla on oikeus turvalliseen ja terveellisen oppimisympäristöön, tällä hetkellä se ei kuitenkaan toteudu, vaan liian monet lapset altistuvat sisäilmaongelmille päivittäin.

Seuraavissa kunnallisvaaleissa sisäilmaongelmiin puuttumisen tulee olla tärkeä asiakysymys. On päätettävä käytetäänkö julkisten tilojen uusimiseen ja korjaamiseen enemmän varoja. Lasten ja henkilöstön terveys on nostettava kunnissa päätöksenteon keskiöön.

Me allekirjoittaneet olemme sitä mieltä, että seuraavien kuntavaalien jälkeen on Helsingissä varattava resursseja julkisten rakennusten korjaamiseen aikaisempaa enemmän. Helsingissä tulee jatkossa myös kehittää julkisten rakennusten kuten koulujen ja päiväkotien terveysriskien arviointia sekä panostaa rakentamisen laatuun mm. korjausrakentamisen suunnittelulla ja rakennusvalvonnalla.

Johanna Laisaari
Sinikka Vepsä
Pirjo Kivistö
Mika Taberman
Hannele Siika-aho
Arzu Caydam-Lehtonen


Pidetään lapsistamme ja nuoristamme huolta

Noin kahdeksalla prosentilla suomalaisista eli noin 440 000 ihmisellä tulot eivät riitä kohtuulliseen vähimmäiskulutukseen, ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreesta raportista.

Noin 12 prosenttia suomalaisista elää suhteellisessa köyhyydessä eli heidän tulonsa alittavat EU:n suhteellisen köyhyysrajan.

Tälläkin hetkellä Suomessa yli 150 000 lasta elää köyhyysrajan alapuolella. Samaan aikaan kun yleinen tulotaso on Suomessa noussut, on lapsiperheiden köyhyys moninkertaistunut. Vuonna 1995 köyhissä perheissä eli 52 000 alle 18-vuotiasta lasta. 2000-luvun alussa heitä oli 129 000 ja vuonna 2007 jo 151 000. Köyhissä perheissä elävien lasten määrä on kasvanut lähes kolminkertaiseksi.

Lapsiköyhyys on yleisintä yksinhuoltajaperheissä sekä perheissä, joissa lapset ovat alle kolmevuotiaita. Myös perheen koko vaikuttaa lapsen köyhyysriskiin.

Kansallisen liikuntatutkimuksen (2010) mukaan 200 000 lasta ja nuorta jää seuratoiminnan ulkopuolelle, vaikka he haluaisivat harrastaa liikuntaa nimenomaan urheiluseuroissa.

Pienituloisten lapsiperheiden arki onkin jatkuvaa ”kädestä suuhun” elämistä, jossa yllättävät menot ja tulojen pienentyminen voivat vaikeuttaa elämää huomattavasti.

Köyhä lapsuus on riski lapsen kasvulle ja hyvinvoinnille. Köyhyys voi vaikuttaa muun muassa terveys- ja hyvinvointikäyttäytymiseen sekä lapsen ja hänen vanhempiensa mielenterveyteen. Köyhyys aiheuttaa lapselle häpeää sekä monenlaisia ulkopuolisuuden ja osattomuuden tunteita. Lapsiperheköyhyyteen tuleekin vaikuttaa pikaisesti, jotta eriarvoisuus ei lasten välillä enää kasva.

Lapsen etu on huomioitava sekä arvioitava, kun tehdään poliittisia päätöksiä, joilla on vaikutusta lapsiin ja lapsiperheisiin. Päätösten tulee tukea lapsia ja lapsiperheitä. Nyt viimeaikaiset päätökset ovat ikävä kyllä monella tavalla lisänneet lapsiperheiden köyhyysriskiä sekä lasten eriarvoistumista.

Useimmat vanhemmat kantavat huolta vanhemmuudestaan riippumatta siitä, millainen perheen tulotaso on. Huoli jaksamisesta vanhempana on kuitenkin yhteydessä perheen tulotasoon.

Aikuisuuden perusta luodaan lapsuudessa ja nuoruudessa. Juuri siksi pieniin pitäisi satsata. Tämä ajatus ei ole mitenkään tuulesta temmattu, vaan se on todennettu monessa kansainvälisessä tutkimuksessa. Muun muassa taloustieteen Nobelilla palkittu James Heckman on laskenut, että lapsiin sijoitettu dollari tulee yhteiskunnalle kuusinkertaisena takaisin. Aika hyvä investointi.

Lasten ja heidän perheidensä hyvinvoinnin edistämiselle antaa suuntaviivoja myös YK:n lapsen oikeuksien sopimus, joka velvoittaa niin valtiota, kuntia, lasten vanhempia kuin muita heidän kanssaan toimivia aikuisia. Suomi on allekirjoittanut sopimuksen vuonna 1991. Sopimuksen mukaan jokaisella lapsella on oikeus hyvään elämään ja kaikki lapset ovat tasa-arvoisia. Sopimuksella taataan jokaiselle lapselle esimerkiksi oikeus sosiaaliturvaan ja kehityksensä kannalta riittävään elintasoon.

Johanna Laisaari
Mika Taberman
Pirjo Kivistö
Sinikka Vepsä
Hannele Siika-aho
Arzu Caydam-Lehtonen


Omaishoito on kunnalle edullisin ja usein myös perheelle paras vaihtoehto

Helsingin kaupunki on uudistanut omaishoidon tuen kriteerit ja ohjeistuksen 1.2.2017 alkaen. Kaupungin muutokset pohjautuvat uudistettuun omaishoidon lakiin, joka muuttui 1.7.2016. Lain tarkoitus oli parantaa omaishoitajien asemaa ja lisätä omaishoidon määrää.

Yllättävää onkin, että Helsingin kaupunki heikensikin uudistuksellaan etenkin pitkäaikaissairaiden lasten omaishoitajien asemaa huomattavasti. Omaishoidon lakimuutos ei mielestämme sisältänyt mitään sellaista, jonka vuoksi kuntien tulisi kiristää tuen myöntämiskriteereitä.

Saamiemme useiden yhteydenottojen ja lukemiemme kirjoitusten perusteella Helsingin tekemät muutokset tulevat vaikuttamaan heikentävästi useiden omaishoidon tukea saavien lapsiperheiden arkeen ja ennenkaikkea toimeentuloon.

Moni omaishoidon tukea saava vanhempi pelkää tällä hetkellä putoavansa pois kokonaan omaishoitajuudesta uuden ohjeistuksen myötä. Monia vanhempia mietityttää, miten perheen vammaisen tai pitkäaikaissairaan lapsen hoitaminen jatkossa onnistuu, jos omaishoidon tuki päättyy heidän kohdallaan? Luottavatko kunnat siihen, että vanhemmat hoitavat lastaan joka tapauksessa kokoaikaisesti kotona?

Monet vanhemmat ovat tuoneet esille, että
omaishoidon tukien pienentyessä tai pahimmillaan loppuessa on vanhempien palattava taloudellisen tilanteen vuoksi töihin kokoaikaisesti. Tämä ei ole mitenkään lasten ja perheiden edun mukaista. Nämä lapset ovat erityisen suojelun kohde ja pääsääntöisesti heidän etunsa mukaista on, että heitä hoidetaan kotona oman vanhemman toimesta.

Työssäkäynti pahimmillaan vaarantaa myös vanhemman jaksamista arjessa. Monen lapsen hoitoisuus ei ole kadonnut mihinkään kaupungin tekemästä ohjeen muutoksesta huolimatta, joten lasten kodin ulkopuolisen hoidon järjestämisestä tullee kaupungille ongelmia. Tämä ei myöskään tuone mitään säästöä. Tästäkään näkökulmasta kaupungin tekemä linjaus ei ole loppuun asti mietitty.

Somaattisesti sairailla ja vammaisilla lapsilla on oikeus tarvitsemiinsa palveluihin. Palvelut pitää räätälöidä joustavasti yksilölliset tarpeet huomioiden ja ymmärtää myös se, että palveluiden tarve monesti elää  sairauden edetessä ja perheen tilanteen muuttuessa. Jos nämä lapset tulevat tarvitsemaan vanhempien työssäkäynnin takia lisää yksilöllisiä palveluita ja hoitopaikkoja, tulee heidän ne saada. Toivottavasti tämä on huomioitu, kun päätös omaishoidon tuen uudistamisesta on tehty ja kaupungilla on varauduttu näiden palveluiden ja hoitopaikkojen tarpeeseen.

Todettakoon, että kansallisen lainsäädännön, YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen sekä vammaissopimuksen
perusteella tämän erityisen haavoittuvan lapsiryhmän ja heidän perheidensä pitäisi nauttia virkamiesten erityissuojelua. Tämä kaupungin uudistus ei mielestämme täytä tätä vaatimusta, vaan käytännössä vaikeuttaa heidän elämäänsä tarpeettomasti.

Kaupungin uusi ohje herättää meissä kysymyksen siitä, etteikö vammaisella tai pitkäaikaissairaalla lapsella ole lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisesti oikeutta siihen, että häntä koskevissa asioissa tulisi aina ottaa huomioon lapsen etu? Uuden ohjeen mukaan tehdyissä kategorisissa päätöksissä ei todellakaan toteudu lapsen etu.

Arzu Caydam-Lehtonen
Johanna Laisaari
Hannele Siika-aho
Pirjo Kivistö
Sinikka Vepsä
Mika Taberman


Hyvä koulu ihan jokaiselle lapselle

”Ainoa konkreettinen side tulevaisuuteen ovat lapset. Ei niin, että hoitaisimme sinun lasten ja minun lasten asioita. On kyse meidän yhteisistä lapsista. Kaikista lapsista, jokaisesta nappulasta. Siksi lapset on laitettava etusijalle.” – Olof Palme

Nyky-Suomessa tämä Olof Palmen vaade ei toteudu. Suunta on pikemminkin aivan toinen, sillä etenkin varhaiskasvatuksen ja koulujen säästöt uhkaavat lasten välistä tasa-arvoa.

Varhaiskasvatus on lapsen oikeus, joten siihen tehdyt rajaukset ovat YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen vastaisia. Onneksi Helsinki ei rajannut subjektiivista päivähoito-oikeutta. Minusta siihen ei pidä tulevaisuudessakaan kajota.

Varhaiskasvatuksen vaikuttavuus on suurinta, kun sen piirissä on mahdollisimman suuri osa lapsista. Erityisen tärkeää oikeus osallistua varhaiskasvatukseen on niille lapsille, joiden lähtökohdat ovat heikommat kuin muilla. Tutkimusten mukaan varhaiskasvatukseen sijoitetut varat maksavat itsensä moninkertaisesti takaisin.

Koulutuksellisesta tasa-arvosta täytyy pitää myös kiinni. Aivan kaikkien helsinkiläisten koulujen pitää olla hyviä. Ihan jokaiselle helsinkiläiselle lapselle on taattava hyvä koulu lähellä kotia ja turvallisen matkan päässä. Paljon täytyy tehdä töitä, jotta koulut eivät jakaudu hyviin ja huonoihin – niihin, joihin päästään ja niihin, joihin joudutaan

Juuri julkaistun PISA-tutkimuksen mukaan Suomen peruskoulujen oppimistulokset ovat yhä maailman kärkeä. Huolestuttavaa kuitenkin on, että oppimistulokset ovat lähteneet laskuun.

Helsigin pitääkin pitää tiukemmin kiinni koulutuksen tasa-arvosta, hyvistä elämän edellytyksistä jokaiselle lapselle. Viime vaalien jälkeen varsinkin kouluista on säästetty aivan liikaa.

Haluan omalta osaltani vaikuttaa siihen, että jokainen lapsi ja nuori saa mahdollisuuden oppia tasavertaisesti lähtökohdistaan riippumatta.


Tehdään Helsingistä lapsiystävällinen kaupunki!

Kevään kuntavaalit ovat ennen kaikkea LAPSIVAALIT!  Vaalien jälkeen haluan olla valtuustossa mukana tekemässä Helsingistä entistä lapsiystävällisemmän kaupungin. Olen ehdolla valtuutetuksi Stadin demarien listalta.

Tulevaisuudessa suurin osa Helsingin kaupungin tehtävistä liittyy tavalla tai toisella lapsiin ja nuoriin. Koulutoimen hoitaminen on vastaisuudessa yksi kaupungin suurimmista velvollisuuksista. Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen siirtyy kunnilta pois, jos sote-uudistus toteutuu.

Nyt jos koskaan valtuustossa tarvitaan nimenomaan lasten ja nuorten asioiden ajajaa.

Keskeisimpiä tavoitteitani Helsingissä ovat

  • Varhaiskasvatus kuntoon. Päivähoidon ryhmäkoille pitää asettaa katto. Subjektiivinen päivähoito-oikeus täytyy säilyttää Helsingissä vastaisuudessakin.
  • Hyvä koulu kaikille. Kaupungin pitää taata, että lapsille ja nuorille riittää hyviä kouluja ihan kaikkialla Helsingissä.
  • Koulujen sisäilmaongelmat korjattava. Lapsilla ja nuorilla on oikeus turvalliseen oppimisympäristöön.
  • Harrastus kaikille halukkaille. Jokaiselle lapselle on turvattava mahdollisuus ainakin yhteen harrastukseen. Kaupungin pitää tukea taidekasvatusta ja urheiluseurojen junioritoimintaa.
  • Riittävästi kohtuuhintaisia koteja. Myös pienipalkkaisella pitää olla varaa asua Helsingissä.

Teen tukijoukkojeni kanssa positiivisen, hauskan ja hieman erilaisen kampanjan. Kaikille innokkaille lasten asian ajajille on meidän porukassamme tilaa! Tervetuloa mukaan, jos haluat tukea Pienten puolella -vaalikampanjaani.


Itsenäisyyspäivän puhe Herttoniemen kirkossa

Juhlavieraat, hyvät herttoniemeläiset,

Tänä syksynä Suomessa on tapahtunut jotain surullista. Koskaan aiemmin en ole nähnyt, että maamme henkinen ilmapiiri olisi vajonnut näin alas. Koskaan ennen en ole nähnyt tällaista ajattelun ahtautta ja sydämen pienuutta.

Kyselyt ja tutkimukset osoittavat, että monet muutkin jakavat tämän näkemykseni.

Syksyn mittaan on paljastunut, että vaikka Suomi tunnetaan maailmalla koulutuksen mallimaana, niin sydämen sivistyksessä emme voi nyt esimerkkiä muille näyttää.

Keskustelun kulttuuri, sanan vastuu on nyt kateissa. Etenkin internetin keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa satuttavat sanat viuhuvat. Siellä levitetään väärää tietoa, liioitellaan, väheksytään, valehdellaan, jopa uhkaillaan. Valitaan totuus, joka kulloinkin parhaiten sopii omaan arvomaailmaan.

Vastakkainasettelu on nyt lähes käsin kosketeltavaa. Jos jossain on mielenosoitus, vieressä pauhaa pian vastamielenosoitus.

Ilmiö ei ole uusi, mutta syksyn mittaan se on vain voimistunut. Turvapaikanhakijoiden lisääntynyt määrä on koventanut kielenkäyttöä entisestään. Eikä sana ole aina jäänyt pelkäksi sanaksi.

Minusta vihamielisten sanojen ja tekojen takana on yleensä pelko erilaisuutta kohtaan. Internet taas luo areenan vastuuttomalle sanankäytölle.

Siellä ihmiset voivat huudella herjauksiaan kohtaamatta vastapuolta kasvokkain. Ennen tämä ei ollut mahdollista. Kun toinen ihminen piti kohdata, joutui perustelemaan väitteensä. Jos perustelut ontuivat, menetti kasvonsa.

Kaikki meistä eivät ole vielä ymmärtäneet, että netissä pätevät aivan samat säännöt kuin oikeassakin elämässä.

Kun Herttoniemen kaduilla kävelee, tuntuu kuin olisi aivan eri maailmassa. Ihmiset tervehtivät toisiaan. Yhteiset asiat kiinnostavat suurinta osaa asukkaista. Täällä on tekemisen meininki. Yhdessä olemme puolustaneet koulua ja kirjelmöineet kaavaluonnoksista. Meillä on oma ruokaosuuskunta ja kirppispäivä. Herttoniemitalo kerää erilaisiin rientoihin, kerhoihin, koulutuksiin ja jumppiin väkeä sylivauvoista, teineihin ja ikäihmisiin.

Tällaisessa ympäristössä on hyvä kasvattaa lapsia ja nuoria, uusia sukupolvia.

Lopulta me aikuiset kuitenkin näytämme lapsille ja nuorille elämisen mallin. Me näytämme, miten kohtaamme muut ihmiset, millä tavoin keskustelemme, millaista tulevaisuutta rakennamme. Meidän aikuisten pitää miettiä, haluammeko me olla näille tulevaisuuden aikuisille hyvä vai huono esimerkki?

Suomessakin on nähty, mihin vastakkainasettelu voi pahimmillaan johtaa. Sisällissodan haavoja paranneltiin useita vuosikymmeniä. Tällä hetkellä yhteiskuntamme kahtiajakautuminen on jälleen uhka, joka tulisi pysäyttää.

Nyt pitää etsiä yhteisymmärrystä. Hyvät teot, sanat ja ajatukset synnyttävät lisää hyvyyttä. Aivan kuten pahuus kasvattaa pahuutta.

Kuten Martin Luther King on sanonut: ”Pahinta ei ole pahojen ihmisten pahuus, vaan hyvien ihmisten hiljaisuus.”

Meistä jokainen voi panna hyvän kiertämään.

Herttoniemessä on viime kuukausina tehty hyvää oikein urakalla. Järjestöt ja tavalliset ihmiset ovat organisoineet vaatekeräyksiä turvapaikanhakijoille. Ja tänäkin jouluna paikalliset äidit ovat keränneet joululahjoja varattomille perheille. Seurakunta on jakanut jo vuosia ruokaa vähävaraisille.

Hyvä voi olla jotain pienempääkin. Se voi olla vaikka hymy tai ystävällinen sana.

Hyvää itsenäisyyspäivää sekä onnellista joulun odotusta teille kaikille!

 

 


Vaalien aaton tunnelmia

Viime metreillä ollaan. Kokemus ehdokkaana olemisesta on ollut upea. Kaiken jälkeen voin todeta, että kannatti lähteä mukaan.

Toivottavasti saimme lasten, nuorten ja lapsiperheiden asiaa nostettua esille iloisella ja erilaisella kampanjallamme.

Kampanjan aikana oli hienoa tavata uusia samasta asiasta kiinnostuneita ihmisiä ja keskustella laajemminkin lasten ja lapsiperheiden arjesta. Monia hyviä kohtaamisia ja keskusteluita on näiden viikkojen aikana käyty.

On ollut upeaa huomata, miten yhteinen vaaliteema, lapset ja lapsiperheet, on kampanjan aikana saanut mukaan lisää ihmisiä viemään tätä tärkeää asiaa eteenpäin.

Erityisen onnellinen ja kiitollinen olen niistä ihanista ihmisistä – ystävistä ja läheisistä, jotka ovat mahdollistaneet tämän kampanjan. He ovat ideoineet, auttaneet, järjestäneet ja vieneet viestiä eteenpäin kaikilla mahdollisia tavoilla. On fantastista, että on näin upeita ystäviä! Kiitos kaikille!

Jättimäinen kiitos myös kaikille teille, jotka olette minua jo äänestäneet! Ja samanmoiset etukäteiskiitokset huomenna äänensä antaville!


Sairastaako teillä 10-vuotias yksin kotona?

Tänäänkin sangen moni vanhempi kipuilee työn ja perhe-elämän sovittamisen kanssa. 10-vuotias lapsi on alkanut yöllä kuumeilla ja voida pahoin eikä hoitajaa löydy lyhyellä varoitusajalla. Töihinkin pitäisi mennä.

Yllä mainitussa tapauksessa työnantajan ei tarvitse lain mukaan antaa vanhemmalle vapaata lastenhoitamista varten.

Sateenvarjo Nyt vanhemmalla on oikeus jäädä tilapäiselle hoitovapaalle hoivaamaan äkillisesti sairastunutta alle kymmenvuotiasta lasta, jos hoito ei järjesty muuten. Lain mukaan lasta saa jäädä hoitamaan enintään neljäksi päiväksi.

Omankin kokemukseni mukaan nykymalli on vaikea, kun kotona potee 10 vuotta täyttänyt kovassa kuumeessa tai vatsataudissa oleva lapsi. Yksikään vanhempi tuskin haluaa jättää tällaisessa tilanteessa lasta yksin kotiin. Virallinen ikäraja ei kuitenkaan jousta. Edes palkattomasti ei voi jäädä kotiin hoitamaan sairasta lasta, ellei työnantaja tähän suostu. Oma lukunsa on, että lapsiperheille palkattomat päivät tuntuvat hyvin nopeasti arjessa. Varsinkaan yksinhuoltajaperheissä ei palkattomien päivien pitäminen ole vaihtoehto.

Jos kyseessä on yli 10-vuotias kehitysvammainen lapsi, voi vanhempi jäädä hoitamaan häntä eräiden työ- ja virkaehtosopimusten perusteella, mutta lainsäädäntö ei tätä eritystä tarvetta tunne.

Monelle sairasta lastaan kotona hoitaneelle vanhemmalle on yllätys, että hoitojakson palkanmaksu on kiinni alan työehtosopimuksesta tai työnantajan joustohalusta. Nyt alakohtaiset työehtosopimukset määrittelevät palkanmaksun, yleensä palkka maksetaan kolmelta päivältä. Järjestelmä ei ole siis kaikille työntekijöille yhtenäinen eikä tasapuolinen. Samalla työpaikallakin käytännöt voivat vaihdella sen mukaan, mihin ammattiliittoon työntekijä kuuluu.

Työnantajan näkökulmasta pienten lasten vanhempi saattaa olla vähemmän houkutteleva palkattava kuin lapseton. Perheystävällinen työantaja joutuu varautumaan vanhempien äkillisiin poissaoloihin ja miettimään, miten työt hoidetaan työntekijän ollessa poissa. Onneksi perheitä ymmärtäviä työnantajia löytyy. Monilla työpaikoilla esimerkiksi etätyöskentelymahdollisuus helpottaa, kun kotona on sairastupa.

Sekava nykymalli ei ole lapsen eikä perheiden edun mukainen. Nykyiset käytännöt pitäisi yhtenäistää lain tasolla ja samalla lakiin pitäisi kirjata oikeus hoitaa kotona äkillisesti sairastunutta lasta 13 ikävuoteen asti. Lakiin pitää myös erikseen kirjata kehitysvammaisia lapsia koskeva ikäraja.

Usein puheissa työ ja perhe asetetaan toistensa kanssa vastakkain. Ensi vaalikaudella pitäisikin koettaa kääntää tuo vastakkainasettelu sujuvaksi yhteiseloksi. Yksi etappi tiellä sujuvaan yhteiseloon on juuri sairaan lapsen hoitamista varten tarkoitetun tilapäisen hoitovapaan ulottaminen alle 10-vuotiaista 13-vuotiaisiin lapsiin.