Tehtäisiinkö yhdessä jotain suuruudenhullua?

Vaaleissa politiikan ulkopuolelta tulevat tavisehdokkaat ovat kuin pieniä daavideja. Politiikan konkarit ja julkkisehdokkaat ovat sitten tietysti niitä goljatteja.

Suurelle yleisölle tuntemattoman ehdokkaan on vaikea saada viestiään kuuluviin, vaikka hän olisi kuinka asiantunteva ja etevä ajamaan yhteisiä asioita. TV:stä tutulle viestin vieminen on paljon helpompaa.nettiin kansikuva

Jotta ääni kiirisi laajalle ja kauas, pitää tavallisten ehdokkaiden tehdä ankarasti kampanjatyötä vielä oman työpäivänsä päälle. Onnistuneen kampanjan takana on myös paljon ystäviä ja tukijoita, jotka ovat valmiita uhraamaan vapaa-aikaansa ja vaivaansa saadakseen ehdokkaansa eduskuntaan. Tarvitaan monta ihmistä kertomaan kaverille, jakamaan lentolehtisiä, ideoimaan, osallistumaan vaalitilaisuuksiin…

Usein tavisehdokkaan ja hänen tukiryhmänsä pitää olla myös kekseliäs kampanjoija ja markkinoija, sillä harvallapa meistä on satsata suuria rahasummia mainontaan.

Niin, vaaleissa tarvitaan myös sitä, mistä ei oikein tohtisi puhuakaan – rahaa.

Vaikka talkoilla tekisi paljon, on myös paljon asioita, joita yhdessäkään tehden ei saa aikaiseksi. Kaikkein eniten rahaa nielee mainonta. Ja juuri tavisehdokkaalle mainonta olisi tarpeen, sillä loistavakaan ehdokas, ei saa äänivyöryä, jos hänen ehdokkuudestaan tietävät vain tutut ja tutun tutut.

Nyt me Johannan tukijat ja ystävät kääntyisimmekin Sinun puoleesi. Autathan meitä viemään Johannan viestiä eteenpäin?

Voit kertoa hänestä kaverillesi, tykätä hänen Facebook-sivuistaan, osallistua vaalitilaisuuksiin tai tulla mukaan talkoojoukkoihin.

Ja se raha. Sitä voit lahjoittaa kampanjatilille DE48 5123 0800 6530 7079 89. Voit myös myydä tai ostaa tavaraa Facebookissa kampanjakirppikseltä. Pipsa Pentin tekemien vaalikaverikorttien ja –julisteiden tuotto käytetään niin ikään kampanjaan.

Jos lahjoituksista kertyy riittävän suuri summa, niin tehdään jotain suuruudenhullua – teipataan Johanna ja vaalikaveri pariksi vaaleja edeltäväksi viikoksi ratikan kylkeen!

Terveisin Johannan tukijat


Äitiyslaki haudattiin hiljaa

Olen hieman ihmetellen seurannut, miten sateenkaariperheille tärkeä äitiyslaki haudattiin viime kuussa hyvin vähin äänin. Sateenkaariperheelliset ovat asiaa myös hämmästelleet.

Laki kaatui hallituksessa kristillisdemokraattien vastustukseen.Tahdon_ukkeli

Äitiyslain tarkoitus oli helpottaa vanhemmuuden tunnustamista kahden äidin perheissä. Toteutuessaan se olisi tehnyt rekisteröidyssä parisuhteessa elävien naisparien sisäisistä adoptioprosesseista historiaa. Äitiys olisi voitu vahvistaa jo ennen lapsen syntymää.

Nyt parisuhteensa rekisteröineen naisparin ei-biologinen vanhempi joutuu adoptoimaan puolisonsa synnyttämän lapsen. Asetelma on vaikea muun muassa siinä tapauksessa, että äiti kuolee synnytyksessä. Lapsesta tulee juridisesti orpo, koska adoptiota ei ole ehditty tehdä.

Laki olisi helpottanut vanhemmuuden vahvistamista myös avoliitossa. Toisen äidin vanhemmuuden olisi voinut vahvistaa, jos isä ei tunnusta isyyttään.

Eniten äitiyslain kaatumisesta kärsivät sateenkaariperheiden lapset.

Nyt erityisesti avoliitossa elävien kahden äidin perheiden lapset ovat heikoilla. Jos avopuolisot eroavat, ei-biologisen vanhemman ei tarvitse maksaa elatusapua. Toisaalta biologinen äiti voi halutessaan myös estää lapsen ja toisen vanhemman tapaamiset. Näin lapsi menettää oikeutensa toiseen vanhempaansa.

Hufvudstadsbladetin haastattelussa Anna Moring Sateenkaariperheet ry:stä arvioi, että vuosittain syntyy noin 200 lasta, jotka joutuvat kärsimään siitä, että äitiyslaista ei nyt tullut totta.

Moring tähdentää, että tällä hetkellä sateenkaariperheiden lapset eivät ole heteroperheiden lasten kanssa tasa-arvoisessa asemassa.

Toteutuessaankaan äitiyslaki ei olisi korjannut kaikkia sateenkaariperheitä koskevia juridisia ongelmia, mutta se olisi kuitenkin ollut parannus nykytilanteeseen verrattuna.

Positiivista on, että lainvalmistelutyö on nyt tehty. Halutessaan seuraava hallitus voi tuoda ensi kaudella lain eduskunnan käsittelyyn.


Päiväkotien ryhmille rajat

Jokin aika sitten uutisoitiin laajasti Kaakkois-Helsingin ylisuurista päiväkotiryhmistä. Jollaksen ja Laajasalon päiväkotien vanhempainyhdistykset ovat tehneet asiasta yhdessä hallintokantelun Etelä-Suomen aluehallintovirastolle. Kantelun tavoitteena on selvittää, rikkooko Helsingin kaupunki lakia.Palikat

Liian suuret päiväkotiryhmät eivät ole yksin Laajasalon ja Jollaksen, eivät edes yksin Helsingin ongelma. Ryhmät pullistelevat myös monissa muissa kunnissa.

Nykyisin lainsäädännössä ei ole asetettu ryhmäkoille rajoja. Vuodesta 1993 lähtien on säännelty vain henkilöstön ja hoidettavien lasten suhdelukua. Yhdellä hoitajalla voi olla lain mukaan neljä alle kolmevuotiasta tai seitsemän kolme vuotta täyttänyttä kokopäivähoidossa olevaa lasta hoivattavana. Osapäivähoidossa olevia lapsia voi yhdellä hoitajalla olla tätä enemmänkin. Ryhmä puolestaan voi olla kuinka suuri tahansa, kunhan hoitajia on riittävästi.

Todellisuudessa yhdellä hoitajalla on varsin usein vahdittavanaan enemmän lapsia kuin laki sallii. Lainsäädännön mukaan lapsimäärä saa olla hetkellisesti liian suuri hoitajien lukumäärään nähden. Nyt kunnissa käytetään hyväksi tätä kirjausta. Henkilöstön sairaslomien ajaksi ei välttämättä palkata sijaisia.

On osoitettu, että liian suuret ryhmät ovat haitallisia lapsen kehitykselle. Lasten stressitaso nousee ja keskittymiskyky heikkenee. Henkilökunnankin jaksaminen on kovalla koetuksella. Hoitajat ja opettajat eivät pysty liian suuressa ryhmässä huomioimaan lapsia yksilöllisesti. Lasten ongelmia ja kiusaamistilanteita on hankalampi huomata isossa ryhmässä.

Toisaalta päiväkotirakennuksia ei ole suunniteltu kovin suuria ryhmiä varten. Hiilidioksidi- ja melutasot nousevat, kun vaikkapa 16 lapselle tarkoitetussa tilassa onkin 29 lasta.

Voiko päiväkotien henkilökunta toteuttaa varhaiskasvatussuunnitelmaa tällaisissa olosuhteissa?

Ryhmäkokojen määrittelyssä pitäisikin palata osittain vanhaan käytäntöön. Vielä 1980-luvulla säänneltiin enimmäisryhmäkokoja.

Tehy on esittänyt, että alle kolmevuotiaiden ryhmän enimmäiskoko saisi olla 9-12 lasta ja kolme vuotta täyttäneiden 18 lasta. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia puolestaan on vaatinut, että alle kolmivuotiaiden ryhmässä saisi olla korkeintaan 12 lasta ja kolme vuotta täyttäneiden 21 lasta.

Juuri nyt eduskunnan sivistysvaliokunnan syynissä olevaan varhaiskasvatuslakiin on kirjattu Talentian ehdotuksen mukaiset ryhmäkoot. Toivottavasti eduskunta ehtii käsitellä lakiehdotuksen ennen kuin se jää vaalilomalle ensi viikon perjantaina 13. maaliskuuta.

Ryhmien koille pitäisi vihdoin lasten ja työntekijöiden edun nimissä asettaa rajat.


Kaikilla lapsilla pitää olla oikeus harrastaa

Liikunnan harrastaminen urheiluseuroissa on kallistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana huomattavasti. Tasavertainen harrastaminen ei ole enää mahdollista, ja osa lapsista jää kokonaan ohjatun harrastustoiminnan ulkopuolelle. Seuran riveissä liikkuminen on monille seuramaksujen ja varustehankintojen vuoksi yksinkertaisesti liian kallista.

Kansallisen liikuntatutkimuksen (2010) mukaan 200 000 lasta ja nuorta jää seuratoiminnan ulkopuolelle, vaikka he haluaisivat harrastaa liikuntaa nimenomaan urheiluseuroissa.

Onkin aiheellista kysyä, halutaanko, että vain varakkaiden perheiden lapset pystyvät harrastamaan seuraliikuntaa.

Yksittäisille lapsille ja nuorille liikunta tuo terveyttä, iloa ja onnistumisen kokemuksia. Liikuntaharrastus on myös oiva keino torjua syrjäytymistä. Samoin se sujuvoittaa maahanmuuttajataustaisten lasten, nuorten ja heidän perheidensä kotoutumista Suomeen. Urheilun kautta kantasuomalaiset ja maahanmuuttajataustaiset perheet ovat luontevasti tekemisissä toistensa kanssa.

Liikuntaharrastus on siis yksi esimerkki siitä, miten pieni varhainen satsaus voi säästää myöhemmiltä suurilta kustannuksilta.

Yksi syy harrastamisen kallistumiseen on liikuntapaikkojen vuokratason nousu. Varsin usein liikuntapaikat ovat kuntien omistuksessa. Kuntien kannattaisikin harkita, pitäisikö liikuntapaikkojen olla alle 18-vuotiaiden harrasteryhmille ilmaisia. Samoin voisi pohtia, voisiko vaikkapa koulujen tiloja avata entistä enemmän urheiluseurojen käyttöön.

Myös seuroilla itsellään on itsetutkiskelun paikka, sillä liikuntaharrastusten vakavoituminen jo varhain, on yksi syy harrastamisen kalleuteen. Harjoittelukertoja on monissa lajeissa useita viikossa. Harjoittelukertojen lisääntyminen kasvattaa myös kustannuksia. Seurat voisivatkin pohtia, voisiko treenimäärää laskea.

Kolmas keino seuraliikunnan lisäämiseen on suora rahallinen tukeminen. Monilla seuroilla on niin sanottuja vapaapaikkoja vähävaraisten perheiden lapsille. Tällaiseen toimintaan seurat tarvitsevat yhteistyökumppaneita ja avustuksia säätiöiltä, kunnilta ja yrityksiltä.

Lasten ja nuorten liikuntaharrastusten kalleuden ovat viime aikoina nostaneet esiin muun muassa MLL ja Nuorsosialidemokraatit.

 


Lapset tiukentuneen maahanmuuttopolitiikan maksajia

Nykyisin käännytyspäätöksen saa entistä useammin turvapaikkaa tai oleskelulupaa hakeva pieni lapsi. Käännytetyissä on yhä enemmän alle kouluikäisiä, joilla ei synnyinmaassaan ole paikkaa minne mennä eikä vanhempia vastaanottamassa. Suomen maahanmuuttopoliittinen linja on lasten kohdalla selvästi tiukentunut.

Julkisuudessakin on kerrottu kyseenalaisista käännytyspäätöksistä. Täältä pääset lukemaan venäläisen Viktorian tapauksesta.

Tiukentunut maahanmuuttolinja on erottanut lapsia vanhemmistaan. Perheenyhdistämisen käytäntöjä ja kriteerejä on kiristetty monin tavoin, minkä vuoksi perheenyhdistämishakemusten määrä on romahtanut. Toissa vuonna vain yksi jo turvapaikan saaneen lapsen vanhempi pääsi Suomeen.

Perheitä erottavat myös tulorajat, joita on asetettu EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta työn tai opiskelun vuoksi Suomeen muuttaneille vanhemmille. Jos viranomaiset katsovat, että vanhempi tai vanhemmat eivät tienaa riittävästi elättääkseen perheensä, pitää heidän jättää lapsensa kotimaahansa. Esimerkiksi yhden lapsensa kanssa Suomeen muuttavan äidin tai isän nettotulojen pitää olla vuodessa vähintään 18 000 euroa vuodessa. Jos tulotaso ei riitä, lastenhoito ja kasvattaminen jää yleensä sukulaisten harteille. Viime vuonna korkein hallinto-oikeus teki aiheesta ennakkopäätöksen: toimeentulon edellytykset painavat enemmän kuin lapsen etu ja oikeus molempiin vanhempiin.

Maahanmuuttopoliittinen linja on muuttunut käytännössä kuin varkain. Käännytyspäätösten linjasta ei ole käyty näkyvää, asiallista ja painavaa julkista keskustelua.

Tosiasia kuitenkin edelleen on, että turvapaikkaa tai oleskelulupaa hakeneen ulkomaalaistaustaisen lapsen käännyttäminen epäinhimillisiin oloihin on Suomen lainsäädännön ja ihmisoikeussopimusten vastaista. Asiasta säädetään niin perustus- kuin ulkomaalaislaissa. Lastensuojelulaki koskee myös niitä lapsia, jotka hakevat turvapaikkaa tai oleskelulupaa. Niin ikään Suomi on allekirjoittanut YK:n kansainvälisen lapsen oikeuksien sopimuksen, joka turvaa lapsen oikeuden vanhempaan.

Jos toimitaan juridisesti ja eettisesti oikein, pitää käännytyspäätöksissä toimia aina lapsen edun mukaan.

Jokaisella lapsella on oikeus omaan perheeseensä.


Muista Tahdon!

Tahdon_ukkeliTasa-arvoista avioliittolakia puitiin eduskunnassa näkyvästi viime vuoden lopulla. Lakia kannattavat voittivat isossa salissa äänestyksen luvuin 105-92. Eduskunta asettui kansan selvän enemmistön kannalle, mikäli on mielipidemittauksia uskominen – ja miksei olisi. Kun äänestyksen tulos tuli julki, riemu repesi tuhatpäisessä Tahdon-mielenosoituksessa Musiikkitalon edustalla.

Tästä voitosta huolimatta tasa-arvoinen avioliittolaki on ajankohtainen myös tulevalla vaalikaudella. Jotta laki voisi astua suunnitelmien mukaisesti voimaan vuonna 2017, pitää seuraavan eduskunnan tehdä vielä lisää lakimuutoksia.

Seuraava eduskunta voi siis vielä mitätöidä viime marras-joulukuisten äänestysten tulokset. Muun muassa kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen on tähdentänyt, että hänen puolueensa pyrkii seuraavaan hallitukseen mukaan kumotakseen tasa-arvoisen avioliittolain.

Jos kansalaisten yhdenvertaisuus lain edessä on sinulle tärkeää, kannattaakin tarkoin tutustua ehdokkaiden kantoihin tasa-arvoisesta avioliittolaista ennen äänestyspäätöksen tekemistä.

Muistia on hyvä virkistää tutkailemalla sitä, miten eduskuntaryhmät tästä laista viime vuonna äänestivät.

Jo pitkään kannatusmittausten kärjessä keikkunut keskusta otti äänestyksessä vahvasti lain vastaisen kannan. Keskustan edustajista lakia vastusti 30 ja puolsi 6. Vastustajien joukossa oli muun muassa keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä. Kokoomuksen äänet jakaantuivat vastaan 16 puolesta 28. Sdp:ssä puolustajia oli 37 ja vastustajia 2. Perussuomalaisista lakia puolsi vain Arja Juvonen. Vihreistä lakia kannattivat kaikki. Kristillisdemokraateissa taas kaikki vastustivat. Rkp:ssä yksi oli vastaan.

Toteutuessaan tasa-arvoinen avioliittolaki tarkoittaisi muun muassa sitä, että nais- ja miesparit saisivat avioituessaan saman sukunimen ilman erillistä hakemusta. He voisivat adoptoida yhdessä. Pareja ei enää eroteltaisi sukupuolisen suuntautumisen mukaan virallisissa lomakkeissa. Sateenkaariperheiden lapsille ja heidän ympäristölleen laki viestisi, että heidän perheensä ovat ihan yhtä hyviä ja arvokkaita kuin heteroperheet.

Miten sitten itse äänestän, jos eduskuntaan pääsen? Olen tasa-arvoisen avioliittolain puolella – vaalikoneita mukaillen täysin samaa mieltä. Kaikilla ihmisillä on oikeus rakkauteen. Hyvä vanhemmuus ei ole sukupuolesta tai sukupuolisesta suuntautumisesta kiinni.


Hyvinvointivaltio – mitä mulle annoitkaan?

Vaalien alla sitä ylistävät kaikki oikeaa laitaa myöden. Kukaan ei suoraan rohkene sanoa, että hei tämmöinen järjestelmä joutaisi jo kaatopaikalle. Ei, vaikka monet poliitikot ajavat muutoksia, jotka käytännössä rapauttaisivat juuri sitä – hyvinvointiyhteiskuntaa.

Kuluvalla vaalikaudella on puuhattu muun muassa lukukausimaksuja korkeakouluihin, ansiosidonnaisen työttömyysturvan leikkaamista, subjektiivisen päivähoito-oikeuden poistamista, terveydenhoitopalveluiden tuottamisen siirtämistä enenevässä määrin yksityisten yritysten hoidettavaksi, perintöveron poistamista, verotuksen progression loiventamista…

On siis ajettu joko palveluiden ja etuisuuksien leikkauksia tai verojen alentamista. Sekä kuluja että tuloja on haluttu alentaa. Ymmärrän kyllä, että kuluissa olisi paikoin säästettävää ja veroalekin voi joskus olla paikallaan, mutta huonosti toteutettuna molemmat toimet jäytävät hyvinvoinnin perustaa.

Ennen kuin alamme rapauttaa sitä hyvinvointiyhteiskuntaa, kannustan miettimään, mitä meistä kukin on siltä on saanut ja missä olisimme ilman sitä.

Voin itse aloittaa.

Perheessämme on kolme lasta. He ovat kohdanneet hyvinvointivaltion ensimmäisen kerran synnytyssairaalassa. Perheemme on ollut neuvolan, kunnallisen päivähoidon, julkisen terveysaseman, erityissairaanhoidon ja peruskoulun asiakas. Minä ja mieheni olemme suorittaneet korkeakoulututkinnot ilmaiseksi, olemme saaneet opintotukea. Olen ollut äitiyslomalla ja saanut kotihoidon tukea. Käytämme kirjastoa ja kuljemme sinne yhteiskunnan ylläpitämää tieverkkoa pitkin. Listaa voisi jatkaa vielä paljon pidemmällekin.

Voi miettiä, olisinko mennyt yliopistoon opiskelemaan, jos opiskelu olisi maksullista tai jos opintotukea ei olisi? Olisiko perheessämme kolme lasta vai vähemmän? Olisiko minun tai mieheni pitänyt jättää työura ja jäädä kotiin hoitamaan lapsia kalliiden päivähoitomaksujen vuoksi? Olisiko minulla ollut varaa käydä tarpeen tullen leikkaushoidossa?

Itse haluan käyttää toimivia, laadukkaita ja lähellä olevia julkisia palveluja. Tiedän, ettei niitä olisi ilman yhteistä satsaustamme, joten tahdon osallistua niiden kustantamiseen maksamalla veroja reippain mielin.

 


Kouluverkkotarkastelu – case Herttoniemi

Koulut – niiden lakkautukset ja yhdistämiset – ovat puhuttaneet helsinkiläisiä vanhempia nyt reilun vuoden ajan. Meillä täällä Herttoniemessä kaupunki yhdisti kaksi alakoulua – Herttoniemen ala-asteen koulun ja Siilitien peruskoulun. Koulujen lakkauttamista ja uuden perustamista kaupunki selitti säästöillä. ”Säästetään seinistä, ei opetuksesta.”, kuului opetusviraston ja varsin monen koulupäättäjän slogan.Pienin

Vuosittaisten tilasäästöjen määräksi arvioitiin 50 000 euroa. Opetusvirasto laski, että tämä säästö syntyy, kun osa Siilitien oppilaista siirretään Herttoniemen ala-asteen kouluun, eikä tyhjilleen jäävistä luokkahuoneista tarvitse maksaa vuokraa kaupungin omistamalle tilakeskukselle. Siis opetusvirasto säästäisi, ja kaupungin tilakeskus häviäisi. Myös hallinnollisia säästöjä kerrottiin tulevan noin 70 000 euroa vuodessa. Tämä säästö koostui nähtävästi yhteisestä rehtorista ja koulusihteeristä. Mainittakoon, että jo ennen yhdistymistä kouluilla oli yhteinen rehtori ja yhteinen koulusihteeri.

Koulujen yhdistämisprosessin valmistelu oli kaupungin puolelta erikoista. Vanhemmille esitetyt lakkautus- ja yhdistämisperusteet vaihtelivat sitä mukaa, kun esitimme heille perusteluja koulujen säästämiseksi. Kun olimme kumonneet yhden opetusviraston esittämän argumentin, tuli tilalle uusi. Ensin oli yhtenäinen koulupolku. Sitten oppilasmäärän vähyys ja lopulta tilasäästöt ja johtamisen laatu.

Termi yhtenäinen koulupolku hieman hämmensi meitä vanhempia. Kukaan ei ymmärtänyt, mitä sanapari tarkoitti. Opetusviraston järjestämässä kuulemistilaisuudessa saatiin selitys. Kyse oli siitä, miten moni alueen lapsista aloittaa opintiensä omassa lähikoulussaan. Opetusviraston mukaan koulupolku oli Herttoniemessä epäyhtenäinen. Herttoniemen ala-asteen valitsi koulukseen sata prosenttia alueen lapsista, Siilitien peruskoulun reilu 60 prosenttia. Opetusviraston logiikan mukaan koulupolku yhtenäistyisi, kun nämä kaksi koulua lakkautettaisiin ja tilalle perustettaisiin uusi. Lähikoulujen valintaprosenteista vain laskettaisiin uudelle koululle keskiarvo – yksinkertainen ratkaisu. Valmisteluprosessin edetessä tämä lakkautusperuste hävisi asiakirjoista vähin äänin.

Kaupunki vetosi myös lapsimäärän vähyyteen. Opetusvirastolle ja poliittisille päättäjille sillä ei ollut merkitystä, että lapsiluku on alueellamme nousussa. Päiväkodit pullistelevat ja kaupunginosaamme on tulossa täydennysrakentamista. Opetusvirasto toki myönsi, että tulevaisuudessa alueen kaksi koulua eivät edes riitä Herttoniemen lapsilaumoille. Mutta tämähän on totta vasta joskus.

Tähdensimme myös kahden koulun opetussuunnitelmien erilaisuutta ja haluamme säilyttää hyväksi havaittuja käytäntöjä. Herttoniemen ala-asteen koulu on toistaiseksi Helsingin ainoa Montessori-pedagogiikan sävyttämä koulu. Opinahjossa on ollut käytössä yhdysluokkajärjestelmä ja aihekokonaisuuksien kautta opiskelu jo vuosikymmenten ajan. Siilitien peruskoulussa puolestaan on erityisopetuksen osaamista. Uudelle koululle luodaan nyt uusi yhteinen opetussuunnitelma. Vielä emme tiedä, millaiseksi se muotoutuu. Hartaasti toivomme, että hyvät käytännöt säilyisivät uudessakin koulussa.

Vanhempien perustelut olivat viraston ja lautakunnan enemmistön korvissa vain hysteeristen ja ymmärtämättömien äitien yninää. Ikäväksemme saimme huomata, että monet lautakunnan jäsenet eivät edes viitsineet lukea viestejämme. Osa heistä copy pastetti samat vastaukset käpyläläisille ja herttoniemeläisille vanhemmille.

Tähdensimme myös turvallista koulutietä. Siilitien peruskoulun ja Herttoniemen ala-asteen koulun välillä kulkee vilkkaasti ja raskaasti liikennöity Siilitie. Tiellä ei ole liikennevaloja saati alitunnelia. Lisäksi tämän koulutien varrelle on tulossa mittavaa täydennysrakentamista, mikä lisää raskasta liikennettä. Osa uuden koulun oppilaista joutuu ylittämään Siilitien. Entiseen Herttoniemen ala-asteen kouluun Ahmatielle siirretään osa Siilitien koulun nykyisistä oppilaista. Osa on siirretty jo.

Tulevaisuudessa Ahmatien kouluun on tulossa ahtautta ilmeisesti siinä määrin, että juuri peruskorjauksen yhteydessä remontoidut musiikki-, kuvaamataidon ja tietokoneluokat muutetaan tavallisiksi luokiksi.

Tilasäästöt opetusvirastolle ovat siis 50 000 euroa vuodessa. Tilakeskuksen häviämät vuokratulot 50 000 euroa. Määrittelemättömät hallinnolliset säästöt 70 000 euroa vuodessa. Kustannukset: kahden koulukulttuurin hävittäminen, pidemmät koulumatkat osalle koululaisista, koulujen yhdistämistä selvittävän konsultin palkkio, aineluokkien remontointi tavallisiksi luokkatiloiksi Ahmatien kouluun. Toivottavat kustannukset: liikennevalojen tai alitunnelin rakentaminen.

Me vanhemmat yritimme viime talven ja kevään aikana toitottaa, että pienten koulujemme lakkauttamisesta ei synny merkittäviä säästöjä. Poliitikot ovat keksineet saman argumentin vasta nyt. Kappas – eduskuntavaalit käydään 19. huhtikuuta.

Molempien koulujen henkilökunnalle toivotan voimia ja jaksamista tähän projektiin.