Aprin ajankohtaiset – kesäkuu 2023

Ajankohtaista

🌹Kaupunginhallitus

Ennen kesätaukoa ehti olla vielä muutama kaupunginhallituksen kokous. Lisäksi olimme Brysselissä Helsingin pormestariston ja kaupunginhallituksen kanssa. Kyseessä oli kaupunginhallituksen virkamatka ja pormestariston edunvalvontapäivät. Tiivis ohjelma piti sisällään useita tapaamisia. Kävimme mm. Suomen pysyvässä edustustossa, Helsinki EU Officessa, Euroopan parlamentissa sekä Brysselin uudella kaupungintalolla.

🌹Valtuuston kokous

Valtuuston vuoden 11:sta kokouksessa puhututti muun muassa tilinpäätös ja valtuutettu Otto Meren (kok.) aloite Lenininpuiston uudelleen nimeämisestä. Hallitusohjelma oli myös juuri julkaistu ja eduskunnassa oli samaan aikaa laajaa keskustelua ohjelmasta. Puheenvuoron aikana tuli esiin, että osa kokoomuksen valtuutetuista oli sitä mieltä, että asian käsittely ei valtuustosaliin kuuluisi.

Selvää on, että hallituksen ratkaisuilla on laajasti vaikutuksista Helsinkiin ja erityisesti tästä syystä asuntopolitiikasta puhuttiin paljon ja ennenkaikkea mahdollisuudesta jatkossa asua Helsingin alueella kohtuuhintaisesti. Erityisesti helsinkiläisten pienituloisten tilanne uuden hallitusohjelman myötä on kuitenkin koko kaupungin ongelma, eikä sitä voi sivuuttaa. Tästä asiasta meidän ryhmästä pidettiin useita hyviä puheenvuoroja.

🌹Lautakunnan kokous

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokouksessa 20.6. käsiteltiin Malminkartanon leikkipuisto Kaunokin sekä leikkipuisto Vallilan toiminnan lakkauttaminen. Molemmat esitykset hyväksyttiin lautakunnassa. Leikkipaikkoina tilat jäävät kuitenkin toimintaan, mutta itse leikkipuistotoiminta lakkautetaan. Asiasta oli järjestetty asukkaille tilaisuudet kertoa mielipiteensä ja näissäkin tapaamisissa tull ilmi vähäinen käytön takia. Asukkaat kuitenkin pitivät tärkeänä, että alueet pysyvät leikkipaikkoina. Tämä kirjattiin myös päätöksiin.

🌹Pride-kulkue

Pääsin viime viikonloppuna marssimaan ensimmäistä kertaa pormestariston joukossa Helsinki Pridessä. Marssilla oli mukana paljon kaupungin työntekijöitä. Ilmassa oli iloa, valoa ja riemua! Kaikilla on oikeus rakastaa ja olla rakastettu, omana itsenään, se on mielestäni ydinajatus marssilla. Kyse on ihmisoikeuksista ja yhdenvertaisuudesta, jokaisen ihmisarvosta ja mahdollisuudesta olla oma arvokas itsensä. Muistetaan se vuoden jokaisena päivänä.

🌹Jalkautuminen päiväkoteihin ja leikkipuistoihin

Yksi kesän projekti on tutustuminen eri alueiden päiväkoteihin ja leikkipuistoihin – syksyllä on sitten vuorossa sitten koulukierros. Tarkoituksena on kuulla kentän kokemuksia ja ääntä, niin työntekijöiden, lasten, nuorten kuin aikuisten. Monissa keskusteluissa esiin nousi leikkipuistojen yhteisöllisyys ja se, kuinka tärkeää, että lapsilla turvallinen paikka olla ja leikkiä ympäri vuoden.