Johanna
Olen Johanna Laisaari, itähelsinkiläinen lapsioikeusjuristi, varatuomari ja Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari.
Olin Sanna Marinin hallituksessa valtioneuvoston kansaliassa valmistelemassa sekä toimeenpanemassa kansallista lapsistrategiaa. Saimme hallituskaudella parlamentaarisessa komiteassa neuvoteltua poliittisen tahtotilan, miten lapsen oikeuksia Suomessa edistetään yli hallituskausien.
Sydämeni siis sykkii lapsen oikeuksien edistämiselle niin alueellisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti.
Minun tarinani
Minulle oli jo lapsena selvää, että isona minusta tulee juristi. Isä, isoisä ja isoäitikin olivat, joten minustakin semmoinen tulisi. Teini-iässä ammattihaaveet vain vahvistuivat. Lukiossa olin jonkin sortin aktiivi, kuuluin oppilaskuntaan ja halusin vaikuttaa asioihin. Ajattelin, että laintuntemus antaisi oivat eväät hyvien asioiden ajamiseen.
Lapsuuteni ja nuoruuteni vietin Itä-Helsingissä. Perheeseen kuului äidin ja isän lisäksi kovasti toivomani pikkusisko. Mellunmäkeläisessä pihapiirissä riitti 1970-luvun lopulla vipinää. Monet tuolloin hiekkalaatikon laidalla solmitut ystävyyssuhteet ovat kantaneet näihin päiviin asti. Kolmannella luokalla maailmanpiirini laajeni, kun siirryin lähikoulusta Itäkeskuksen kielikouluun. Noina kouluvuosina minulle syntyi tiivis ystäväverkko. Miehenikin on löytö Itiksestä. Rupesimme seurustelemaan vanhojentansseissa. Lapsuuden ja nuoruuden harrastuksista rakkain oli tanssi. Harrastin aktiivisesti modernia tanssia aina ensimmäisen lapsemme syntymään asti.
Lukion jälkeen hain oikeustieteelliseen. Kolmannella kerralla yliopiston ovet avautuivat. Opiskeluaikana ymmärsin, että perhe- ja sosiaalioikeus olisivat minun alojani. Olin harjoitteluissa asianajotoimistoissa, mutta yritysjuridiikka oli minulle ehkä liian abstraktia, se ei tarjonnut kaipaamaani kosketusta tavallisiin ihmisiin.
Ensimmäinen lapsemme syntyi opiskelujemme loppuvaiheessa. Kaveriporukassamme olimme ensimmäisiä lapsiperheellisiä. Toisen ja kolmannen lapsemme saimme, kun olimme jo työelämässä.
Vantaan kaupungin lakimiehenä työskentelin pitkään, kymmenen vuoden ajan, vuodesta 2008 vuoteen 2018. Työssäni vastasin lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden oikeudellisiin kysymyksiin, laadin vastineita, lausuntoja sekä hakemuksia. Kävin myös useasti Helsingin hallinto-oikeudessa lastensuojelua koskevissa suullisessa käsittelyissä. Vaativimmissa lastensuojelutapauksissa käsittelin kansainvälisiä lapsikaappauksia ja huoltoriitoja sekä lapsiin kohdistuvia pahoinpitelyjä ja seksuaalirikoksia.
Lastensuojelutyössä törmäsin alan arkeen erilaisissa työryhmissä ja koulutuksissa. Esille on nousi, että usein lapsiperheet ajautuivat lastensuojelun asiakkaiksi, koska peruspalvelut eivät toimi kunnolla. Aivan liian moni suomalainen lapsiperhe elää köyhyydessä. Sosiaalityöntekijöillä on hyvin suuria asiakasmääriä. Lastensuojelun laatu vaihtelee kunnittain. Samaan aikaan poliittisessa päätöksenteossa muut asiat ovat jyränneet lasten, nuorten ja perheiden ohi.
Kolmen lapsen äitinä olen myös vuosien aikana huomannut eri tilanteissa lapsiin kohdistuvan säästövimman. Lähdin mukaan vaikuttamistyöhön lähikoulujen pelastamiseksi Helsingissä, kun esikoinen oli esikoulussa. Esikoisen aloittaessa koulun vuonna 2008 pääsin Hertsikan ala-asteen koulun vanhempainyhdistykseen mukaan ja yhdistyksen puheenjohtajana laadin aikanaan lausuntoja, istuin kokouksissa, soittelin päättäjille, väsäsin banderolleja… Herttoniemen seurakuntaneuvostossa taas istuin puolustamassa säästöjen uhkaamia lasten päivä- ja iltapäiväkerhoja, jotka olivat säästölistalla vuonna 2011. Tästä kaikesta sain kipinän lähteä mukaan kuntapolitiikkaan nostamaan esiin lasten, nuorten ja perheiden asioita.
Olen nyt virkavapaalla lapsistrategian johtavan asiantuntijan tehtävästä. Pisimpään olen työskennellyt Vantaan lastensuojelun lakimiehenä, reilut kymmenen vuotta. Koko työurani ja luottamustoimieni punaisena lankana ovat aina olleet lasten ja nuorten oikeudet, koulutus ja sivistys. Tällä hetkellä toimin Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan apulaispormestarina.