Marraskuu meni, joulu lähenee
Ensi vuoden talousarvio väritti marraskuuta
Marraskuun alussa saatiin valmiiksi poliittiset neuvottelut Helsingin kaupungin ensi vuoden budjetista, ja varsinaisesti valtuusto hyväksyi sen 22.11.2023 Raamit ensi vuodelle ovat siis selvät.
Vaikka neuvotteluista onkin aikaa, on silti hyvä tehdä vielä muutama demareiden kannalta tärkeä nosto: Kasvatus ja koulutus sai poliittisten neuvottelujen perusteella lisärahoitusta 18 miljoonaa eli yhteensä 91 miljoonaa enemmän kuin edellisenä vuonna. Näin ollen ensi vuodelle ei lähdetä budjettivajeesta vaan perusrahoitus on nyt turvattu.
Lisäksi panostamme kaupungissa ensi vuonna nuoriin ja segregaation ehkäisyyn. Hienoa on tietysti myös saavutettu sopu palkkakehitysohjelman jatkosta, terveyskeskusmaksujen välttäminen ja Hekan ja Hason pääomitus, jotta pahimpia vuokrankorotuksia voitaisiin hillitä.
Jokainen oppilas tulee kohdata, nähdä ja kuulla
Osallisuus kouluissa tarkoittaa, että jokainen oppilas tulee kohdatuksi, nähdyksi ja kuulluksi. Kuinka voisimme tukea ja parantaa lasten ja nuorten osallisuutta kouluissa ja oppilaitoksissa? Tästä keskustelimme järjestämässäni seminaarissa marraskuussa Lapsen oikeuksien viikolla.
Helsinki-kanavalta pääset vielä tämän kuun puoleen väliin katsomaan Osallisuus kouluissa ja oppilaitoksissa -seminaarin, mikäli se jäi välistä. Puhumassa olivat muun muassa lapsiasiainvaltuutettu Elina Pekkarinen sekä THL:n Jenni Helenius.
Voit lukea lisää seminaarista täältä:
https://www.hel.fi/…/osallisuus-kouluissa-tarkoittaa-etta…
Lapset ja nuoret tarvitsevat nyt tukea
Koko Suomi tuntuu olevan nyt etenkin nuorten oireilusta huolissaan. Koronan jälkeen yksinäisyys ja ahdistuneisuus ovat yleistyneet.
Helsingissä on ymmärretty tilanteen vakavuus ja tarve laajalle yhteistyölle. Useisiin kouluihin on saatu opettajien tueksi koulu- ja liikuntavalmentajia, nuorisotyöntekijöitä ja monikielisiä kouluohjaajia. Tarkoitus on, että opettajien aika jää opettamiseen ja että yhteisö voi hyvin. On tärkeää olla osaavia ja motivoituneita opettajia sekä muita ammattilaisia tukemassa laadukasta oppimista ja hyvinvointia.
Pääsimme antamaan kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Satu Järvenkallaksen kanssa aiheesta yhteishaastattelun.
Lue koko juttu Helsinki-lehdestä: https://julkaisut.hel.fi/…/kasvatuksen-ja-koulutuksen…
Tilaisuuksia ja tapaamisia
Kuten arvata saattaa, apulaispormestarin kalenteri on ollut marraskuussakin täynnä erilaisia kokouksia, työryhmiä, vierailuja ja palavereja. Marraskuuhun mahtui muun muassa Viron opetusministerin vierailu, HYYn hallituksen illallinen, päiväkotitutustumisia ja marraskuun alussa oli myös Stadin AO:n uuden ja upean Myllypuron kampuksen avajaiset.
Erityisesti mieltä kuitenkin lämmitti nuorisoneuvoston jäsenten tapaaminen muutama viikko sitten. Meillä oli hyviä keskusteluja kiusaamisesta, yksinäisyydestä, kouluruuasta sekä kouluterveyskyselyn tuloksista. Uusi nuorisoneuvosto valitaan tällä viikolla, kun torstaina Nuorten gaalassa tulokset julkistetaan, joten yhteistyö alkaa sitten pian uusien nuorisoneuvoston jäsenten kanssa!
Jaa tämä artikkeli