Valtuustoaloitteeni 9.9.2020

Tein valtuustoaloitteen Aino Acktén huvilaa koskien. Kokouksen aikana tuli aloitteelle laaja kannatus yli puoluerajojen, joten jätin aloitteen kokouksen aikana.

Aino Ackten huvilasta Suomen historian jännien naisten elävä museo!

OmaStadi -hankkeen puitteissa toteutettava Tullisaaressa sijaitsevan Aino Acktén huvilan kunnostamisselvitys on käynnissä. Tarkoituksena on laatia rakennukselle korjaus- ja rahoitussuunnitelma, jotta huvila saadaan käyttökuntoon.

Huvila on osa Suomen naisten historiaa. Kun Maria Pettersson äskettäin kokosi historian jännien naisten tarinoita yhteen kirjaan, herätti se valtavasti kiinnostusta. Naisten historia on elävän elämän historiaa.

Esitämme, että selvitetään mahdollisuudet perustaa huvilaan Suomen jännien naisten museo. Rakennus voisi toimia monikäyttöisenä kohteena, joka sekä kiehtoisi matkailijoita että olisi kulttuurielämän käytössä vaikkapa kamarikonserttisalina.

Esimerkiksi koululaisten kevätretket voisivat suuntautua Tullisaaren kauniiseen ympäristöön, ja samalla he voisivat saada näkymän Suomen historian vähemmän tuttuun puoleen.

Korjaussuunnitelmassa kannattaa tietysti ottaa huomioon myös mahdollisuudet ravintola- ja kokouskäyttöön.

Aino Ackten huvila olisi erinomainen mahdollisuus koota Suomen historian jännät naiset yhteen. Oletteko kuulleet laivanvarustaja Bona Kellgrenistä? Entä muun muassa Nuorsuomalaista naisklubia perustamassa olleesta Maissi Erkosta? Pelastusarmeijan uranuurtaja Alva Forsiuksesta? Heidän tarinoitaan ei kannata museoida, vaan ottaa ne osaksi kaupungin elävää ja jatkuvasti muuttuvaa historiaa.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Aino Acktén huvilasta tehdään Suomen historian jännien naisten elävä museo.