Vieraskynä

Tia Ristimäki:

Onnellinen eroperhe

Meistä jokainen osaa luetella useita asioita, joista tunnistaa onnellisen ydinperheen. Mutta millainen on onnellinen eroperhe?

Erossa elämä menee uusiksi. Oman elämän palat irtoavat toisistaan ja edessä on palasten uudelleen kokoaminen. Usein palapeli ei ole ollut ehjä ennen eroakaan, mutta sen jälkeen moni aiemmin lujassa ollut liitoskin saattaa irrota paikoiltaan. Jos ero koskettaa myös lapsia, on nenän edessä iso kasa irrallisia paloja, joista pitäisi koota uusi toimiva arki.

Reunapaloista on helppo aloittaa eli ensin voi miettiä esimerkiksi asumista tai huoltajuutta. Ok, haluan asunnon, jonne minä ja lapset mahdumme asumaan. Miten rahat riittävät uuteen asuntoon? Missä me haluamme asua? Miten lapset sopeutuvat uuteen kotiin? Entä missä lasten toinen vanhempi tulee asumaan? Mikä on lasten päiväkoti tai koulu? Tässä vaiheessa voi jo tulla tunne, että tämä palapeli on liian vaikea minulle. Vaikeimmat kohdat ovat kuitenkin vielä edessä: uuden arjen opettelu, omasta jaksamisesta huolehtiminen, lasten asioista sopiminen entisen puolison kanssa, seuraavan joulun vietto, jne. jne.

Tämän lisäksi heti kun on päässyt alkuun oman palapelin kokoamisessa, on aika pysähtyä katsomaan, miten lapset pärjäävät oman urakkansa kanssa. Sillä myös lasten on koottava uusi arki entisen tilalle, eikä tämä onnistu ilman aikuisten apua, tukea ja neuvoja.

Ero on kriisi, jossa tunteet kulkevat vuoristorataa ja hoidettavien asioiden määrä tuntuu loputtomalta. On kuitenkin huojentavaa ajatella, että uuden elämän palapelin voi koota vain yksi pala kerrallaan.

Ero on myös mahdollisuus, jossa elämän voi rakentaa aikaisempaa enemmän itsensä näköiseksi. Eron jälkeen koottavassa palapelissä on myös ripaus taikaa. Se miten palaset liittää toisiinsa, vaikuttaa lopulliseen kuvaan.

Palapelin kokoaminen on helpompaa, jos sen tekee muiden ihmisten kanssa. Yhden osuuden voi tehdä lastenvalvojan kanssa, toisen työstöön voi pyytää avuksi ystävää, työkaveria, entistä puolisoa tai lapsia. Palapeliä voi koota myös samalla kun surffailee netissä. Uusia ideoita ja näkökulmia saa myös eroryhmästä. Apua on tarjolla, vaikka sitä voi olla vaikea löytää. Tärkeintä on saada tietoa tarjolla olevasta tuesta ja kuulla toiselta ihmiseltä, että kriisistä voi selvitä ja paluu normaaliin arkeen on mahdollista.

Millainen on sitten kuva onnellisesta eroperheestä? Se on kahden toisistaan eronneen vanhemman ja heidän lastensa kokoamien palapelien muodostama kokonaisuus. Se on todennäköisesti jotain muuta kuin neliskulmainen tai kiiltokuvamainen, kuten oikea elämä yleensä on. Yksi asia kuitenkin löytyy kaikista onnellisista eroperheistä: kaksi vanhempaa, jotka tekevät yhteistyötä lapsen hyvän arjen toteutumiseksi, sillä vaikka parisuhde päättyy, vanhemmuus jatkuu.

Tia Ristimäki, VTM, Vanhemman neuvo -ryhmäohjaaja ja eroperheen äiti

Tietoa ja tukea on tarjolla:

Oman kunnan palvelut, kuten lastenvalvojat ja perheneuvola

Familia Club ry

Elatusvelvollisten liitto ry

Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry

Miessakit ry

Neuvokeskus

Perheasiain neuvottelukeskus

Pienperheyhdistys ry

Suomalainen eroseminaari ry

Väestöliitto ry

Yhden vanhemman perheiden liitto ry

 

Mikko Salasuo:

Yksinkertaisia ratkaisuja lasten liikunnallisen elämäntavan edistämiseen

Tutkimustiedon valossa on kiistämätön tosiasia, että lapsen myöhemmän elämänkulun kannalta tärkein liikuntaan sosiaalistava vaikutus on vanhemmilla. Toisin kuin usein ajatellaan, on perheen yhdessä liikkuminen muodossa tai toisessa paljon tärkeämpää, kuin esimerkiksi lasten ohjatun liikunnan harrastaminen. Liikunnallisessa perheessä lapset omaksuvat vanhemmiltaan ylisukupolvisesti ajatuksen siitä, että liikkuminen on osa hyvää elämää ja kuuluu jokapäiväiseen arkeen.

Liikunnallista elämäntapaa ei pidä sotkea urheilulliseen elämäntapaan. Vanhemman ei suinkaan tarvitse itse raivota hiki hatussa ja verenmaku suussa urheilun eri areenoilla. Liikunnallisen elämäntavan ylisukupolviseen välittymiseen riittää oikein hyvin aktiivinen arkiliikunta, kuten pyöräily, siirtyminen paikasta toiseen kävellen tai vaikkapa perheen piipahdus aika ajoin uimahallissa. Tärkeintä on toistuvuus, yhteiset hauskat kokemukset ja liikuntamyönteinen ilmapiiri.

Useat nykyvanhemmat kokevat sosiaalista painetta laittaa lapsensa ylihinnoiteltujen urheiluharrastusten pariin ajatellen, että se tuottaa lapsen kannalta niin kasvatuksellisesti kuin liikunnallisen elämäntavan muodossa myönteisen lopputuloksen. Tällainen ajattelu on peräisin niiltä ajoilta, jolloin liikunnan kansalaistoiminta perustui paikalliseen, yhteisölliseen ja leikinomaiseen. Tänä päivänä ohjatun harrastamisen lähtökohdat ovat usein hyvin toisenlaiset. On melkoista sattuman kauppaa, saako lapsi esimerkiksi 2000 euron kausimaksulla mukavan ja nautinnollisen harrastuksen, vai joutuuko hän liian kilpailuorientoituneen valmentajan huippu-urheilijafantasioiden uhriksi.

Mikäli vanhempi haluaa perheen yhteisen liikkumisen ohessa edistää lapsensa liikunnallisia leikkejä ja pelailua kaverien kanssa, kannattaa huomio ensin kiinnittää lähiympäristöön. Esimerkiksi talojen piha-alueiden ja leikkipaikkojen kunnostaminen talkoilla lapsia houkuttelevaan kuntoon, on helppo ja edullinen tapa tarjota jälkipolvelle pääsy liikunnan riemujen pariin. Kun vielä itse jaksaa aika ajoin osallistua pihaleikkeihin ja peleihin, välittyvät kodin liikunnalliset arvot ja asenteet lapselle tehokkaammin kuin millään muulla keinoin.

Toki liikunnan ohjattu harrastaminen voi olla mukava lisä ja parhaassa tapauksessa monin tavoin myönteinen kokemus, mutta mitään ehdotonta itseisarvoa sille ei kannata antaa – kyseessä on nykyisin kulutusvalinta siinä missä kaupalliset palvelutkin. Vanhempien kannattaakin käyttää vanhaa kunnon maalaisjärkeä, kun miettivät liikunnan roolia lastensa kasvatuksessa. Siihen voi antaa vain yhden yleispätevän ohjeen: niin kauan kuin liikkuminen säilyy lapselle hauskana ja nautinnollisena kokemuksena, ei erillisiä poppakonsteja tarvita.

Mikko Salasuo, VTT, dosentti

One thought on “Vieraskynä

Vastaa