Lapsistrategia

Hienoa, että Rinteen hallitus on hallitusohjelmassaan nostanut keskiöön lapsioikeuspohjaisen lapsistrategian. Sille on suuri tarve.

Lapsen oikeuksien komitea on todennut, että Suomesta puuttuu kattava lapsipolitiikan koordinaatio. Lapsen oikeuksien komitea on korostanut, että lapsen oikeuksien sopimuksen täytäntöönpano edellyttää laajaa koordinointia eri toimijoiden välillä.

Eriarvoisuus on lisääntynyt Suomessa vuosikymmenien ajan. Tällä hetkellä osalla väestöstä ei ole näköaloja tyydyttävään elämään. Myös lasten, nuorten ja lapsiperheiden välinen eriarvoisuus on lisääntynyt.

Pienituloisuuden ja köyhyyden lisääntyminen pikkulapsiperheissä on tosiasia. Suomessa yli 100.000 lasta elää köyhässä perheessä.

Fyysisten sekä mielenterveyden häiriöiden ja sosioekonomisen aseman väliset yhteydet on tutkimuksissa todennettu. Sosioekonomiset terveyserot ovat havaittavissa jo varhaislapsuudessa. Pienimmillään ne ovat kouluikäisillä, mutta voimistuvat taas teini-ikäisten keskuudessa.

Sosiaalinen eriarvoisuus – aineellisten, kulttuuristen, tiedollisten ja sosiaalisten voimavarojen epätasainen jakautuminen – on avainasemassa pohdittaessa yhteiskunnan keinoja edistää lasten fyysistäkin hyvinvointia.

Eriarvoistumisen ehkäisemiseen pitää panostaa voimakkaasti jo varhaislapsuudessa ja peruskoulussa. Koulutus on tärkeässä asemassa, kun pyritään vaikuttamaan lasten ja nuorten tulevaisuuteen ja yhdenvertaisiin mahdollisuuksiin.

Hyvinvointivaltion universaalien palvelujen, kuten varhaiskasvatuksen ja koulun, perhevapaiden ja perhepoliittisten etuisuuksien, tasokkaan terveydenhoidon, ylläpito ja kehittäminen antavat lapsille tasa-arvoisia mahdollisuuksia turvalliseen arkeen, sosioekonomisista lähtökohdista riippumatta. Näihin meidän tulee panostaa eikä suinkaan säästää. Lapset ja nuoret ovat tulevaisuus ja heihin meidän tulisi sijoittaa. He eivät ole kuluerä, joista voi säästää.

Lapsi-, nuoriso- ja perhepolitiikka on Suomessa hajanaista, sirpaleista ja epäjohdonmukaista.

Poliittisista päätöksistä puuttuu hyvin usein lapsivaikutusten arviointi, jolloin päätöksentekijöillä ei ole mitään tietoa siitä, kuinka heidän tekemänsä päätökset vaikuttavat niiden kohteen oleviin lapsiin, nuoriin ja lapsiperheisiin. Eikä alkuarvioinnin puutteen vuoksi myöskään vertailevaa arviointia voida tehdä.

Tosiasia on se, että viime vuosina tehdyt leikkaukset ja säästötoimenpiteet ovat monesti kohdistuneet samoihin ihmisryhmiin ja näin kerrannaisvaikutukset ovat suuria.

Suomi tarvitsee siis pikaisesti lapsioikeuspohjaisen strategian, jotta saamme lapsi- ja perhepolitiikan johdonmukaiseksi tukemaan lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä.


Tein 5.6.2019 Helsingin kaupunginvaltuustossa ensimmäisen valtuustoaloitteeni.

Nuorisopsykiatrian lähetemäärät ovat kasvaneet Helsingissä kuten myös Turussa. Nuorisopsykiatrian yksiköissä ympäri maata on paljon potilaita ja niiden kuormitus on ollut suurta jo pitkään. Tämä koskee myös helsinkiläisiä nuoria hoitavaa yksikköä.
Turussa nuorisopsykiatrian jonoja on lyhennetty tarjoamalla matalan kynnyksen apua nuorille jo kouluissa. Saadut tulokset ovat lupaavia.

Nuorten hoidon kannalta on hyvä, että heillä on mahdollisuus saada apua matalalla kynnyksellä koulupäivän aikana. Jatkossa helsinkiläisten koulujen tulisi olla hyvinvoinnin ja osaamisen keskuksia, jossa opettajien tukena ja oppilaiden apuna koulun arjessa olisi käytössä monialainen ammattilaisten joukko.

Me allekirjoittaneet valtuutetut pyydämme, että Helsingin kaupunki selvittää mahdollisuutta palkata yläkouluihin sairaanhoitajia yhteistyössä HUSin nuorisopsykiatrian osaston kanssa.


Valtuustopuheenvuoro 22.5.2019

Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut,

KASKOn luottamushenkilönä, HELVARYn johtokunnan jäsenenä ja Suomen Vanhempainliiton puheenjohtajana on itselleni tullut useiden vuosien aikana selväksi, kuinka laajasta asiasta on kyse, kun puhutaan sisäilmaongelmista.

Vanhempien viestejä tulee tasaisesti varmasti meille kaikille, viestien perusteella ongelmia sisäilmaa liittyen on monenlaisia, ne liittyvät päiväkotien ja koulujen siivoukseen, kunnossapitoon, ilmastointiin ja sen käyttöön, remontteihin, lasten määrään ja sitten vakaviin sisäilma- ja jopa homeongelmiin.

Koulujen ja päiväkotien huono sisäilma heikentää päivittäin monen lapsen ja nuoren sekä heidän kanssaan työskentelevien aikuisen terveyttä ja hyvinvointia myös Helsingissä.

On todettava, että kansallinen lainsäädäntömme edellyttää päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten olevan terveellisiä lapsille ja nuorille sekä niissä työskenteleville aikuisille.

Lasten perus- ja ihmisoikeudet, kuten oikeus opetukseen ja parhaaseen mahdolliseen terveydentilaan, eivät toteudu itsestään. Helsingissä tarvitaan tässä tilanteessa lasten oikeuksien aktiivista ja jatkuvaa toimeenpanoa sekä riittäviä voimavaroja oikeuksien toteuttamiseen, kuten rahaa ja työntekijöitä rakennusten korjaamiseen ja uudisrakentamiseen.

Lapsia koskevissa päätöksissä on otettava huomioon lapsen etu. Tämä on vahva velvoite, jota ei voida sivuuttaa Helsingissä sisäilmaongelmia ja niiden seuraamuksia ratkottaessa.

Lasten yhdenvertainen oikeus opetukseen ja terveyteen ei Helsingissä toteudu, kun iso osa helsinkiläisistä lapsista opiskelee sisäongelmaisissa rakennuksissa ympäri kaupunkia.

Helsingin tulee korjata sisäilmaongelmaiset tilat viipymättä, jotta lasten oikeudet terveelliseen oppimisympäristöön toteutuvat. Näihin korjauksiin on Helsingillä varaa ja näihin meidän yhteisiä verovarojamme tulee käyttää.

Kysyisin apulaispormestari Sinnemäeltä, miten tämä lapsen oikeuksia vaarantava koko kaupunkia koskeva sisäilmaongelma ratkaistaan nopeammassa aikataulussa?


Lasten hyvinvointia pitää parantaa siellä missä lapset ovat!

Maakunnallista perhekeskustoimintamallia perheiden tueksi kehitetään Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmassa (LAPE).

Perhekeskustoimintamallin suunnittelussa on huomioitu ja parannettu toimintatapoja, jotka mahdollistavat perheiden arjen tukemisen entistä paremmin. Ajatuksena on, että perhekeskukset  luovat myös perheiden keskinäiselle vuorovaikutukselle nykyistä toimivammat edellytykset. Useita palveluja samanaikaisesti tarvitsevalle perheelle nimetään oma perheen palvelukokonaisuudesta vastaava työntekijä, joka huolehtii palvelujen koordinoinnista ja tukee perhettä pitkäjänteisesti.

Tämä kuulostaa hyvältä ja toiminee pienten lasten kohdalla, jos perhekeskukset esimerkiksi rakennetaan vahvasti neuvolan ympärille? Ongelman muodostanee tähän varhaislapsuutta ja perhettä tukevaan malliin toisaalla tehtävät suunnitelmat neuvoloiden organisoimisesta palveluseteleiden avulla?

Itse olen ollut koko ajan vahvasti sitä mieltä, että jatkossa tulevassa sivistyskunnassa kouluikäisten lasten osalta KOULUN tulisi olla se hyvinvointikeskus, joka tukee jokaisen lapsen kasvua ja kehitystä.

Näiden sote ja maakunta uudistusten jälkeenkin koulu tavoittaa lähes koko ikäryhmän, koulut jäävät kuntaan ja niiden ympärille olisi siis luonnollista sekä toimivaa rakentaa lasten ja nuorten hyvinvointia vahvasti ja moniammatillisesti tukeva arki ja oppimisympäristö. Samalla monen lapsen sekä nuoren tarvitsema moniammatillinen tuki olisi helposti heidän käytettävissään, kun se olisi luontevasti saavutettavissa koulun seinien sisällä.

Lasten ja nuorten ennaltaehkäisevän hyvinvoinnin edistäminen laajalla asiantuntijaryhmällä koulussa toisi lasten ja nuorten lisäksi koulun opettajien käyttöön ja tueksi sosiaalisen, pedagogisen, fyysisen ja psyykkisen asiantuntijuuden.


Tilojen käyttö ja harrastaminen lasten lomien aikana

 

Palaan jälleen samaan ainaisaiheeseen lomia ja Helsingin kaupungin tiloja koskien. Sähköpostini täyttyy (kuten varmaan muidenkin) harrastusseura aktiivien viesteistä, kun mm. kouluihin ei pääse harrastamaan joululoman aikana. Aika monet lapset eivät ole matkoilla eikä kaikilla vanhemmilla ole lomaa, lasten arki siis jatkuu lomasta huolimatta hyvin samanlaisena. Ja kun säätkin ovat mitä ovat, ei ulkoliikuntakaan ole mahdollisuus. Tästä syystä olisi tärkeää, että seuroilla olisi mahdollisuus jatkaa myös lomien aikana harrastustoimintaansa ja näin lapset pääsisivät harrastamaan, liikkumaan, leikkimään myös lomiensa aikana.

Helsingissä on menossa monenlaista projektia tilojen saatavuuden lisäämiseksi ja niiden käyttämisen helpottamiseksi. Pilotiksi tulisi nostaa tämä jokavuotinen ongelma.

Tähän on varmasti mahdollisuus saada muutos toimialojen välisellä yhteistyöllä, jotta lapsille ja nuorille voidaan tarjota harrastamisen mahdollisuutta myös lomien aikana.

Tärkeää on, että lapsilla ja nuorilla on mielekästä toimintaa silloinkin, kun he ovat lomalla ja vanhemmat ovat töissä.


Ajankohtaista lastensuojelusta

Muutaman viikon aikana olen keskustellut laajasti eri ihmisten kanssa lastensuojelun tilasta ja sen kehittämisestä (yllättäen).

Hyvin lyhyessä ajassa on käynyt selväksi, että aika harvalla on käsitystä siitä millaisia ovat tämän ajan vaikeat, vaativat ja monitahoiset lastensuojelun asiakastapaukset tai millaisissa oloissa osa lapsistamme elää tässä hyvinvointiyhteiskunnassa.

Käsitystä ei myöskään ole siitä muutoksesta, joka on tapahtunut aivan muutamassa vuodessa lastensuojelun kentällä. Esimerkiksi vakavasti oireileville tai sairastaville nuorille ei ole Suomessa oikeanlaisia sijoituspaikkoja tai apua helposti saatavilla, paikkoja on aivan liian vähän.

Kansainväliset jutut ovat merkittävästi lisääntyneet, on lapsikaappauksia, lapsiavioliittoja, ympärileikkauksia, boot campejä, ihmiskauppaa ja monia muita haastavia, vaikeita asiakastapauksia, joihin lainsäädännöstäkään ei löydy aina helposti vastausta.

Tähän kun lisätään jatkuvat lainsäädännön muutokset, lisääntyneet asiakasmäärät, vähäinen arvostus, matala palkkaus ja työn vaativuuden kasvu ei ole mikään ihme, että työntekijöiden vaihtuvuus on suurta. Kyse ei ole sen kummemmasta asiasta.

Yksi toive itselläni on, seuraavan kerran kun taas kehitetään, selvitetään, suunnitellaan, muutetaan tai tehdään jotain lastensuojelun eteen, niin toivoisin, että siinä ryhmässä olisi kerrankin sellaisia ihmisiä, jotka ihan oikeasti tekevät tätä vaativinta lastensuojelutyötä kentällä ja käytännössä eikä lastensuojelun lakimiehenkään käyttö ja näkemyksen selvittäminen olisi pahitteeksi. Tulisi ehkä sitten viimeinkin tehtyä sellaisia asioita, jotka vastaavat tätä aikaa ja todellisuutta.


Nuorten tapaaminen ennen valtuuston kokousta #Mahdollisuuslupaus-kampanja

Tapasin 25.10.2017 ennen Helsingin kaupungin valtuuston kokousta upeita nuoria Badbaadosta ja Helsingin YK-nuorista.

He kävivät kertomassa omasta #Mahdollisuuslupaus-kampanjastaan. Kampanjan tarkoitus on edesauttaa maahanmuuttaja- ja maahanmuuttajataustaisten nuorten hyvinvointia ja oman paikan sekä suunnan löytämistä suomalaisessa yhteiskunnassa.

Badbaado ry ja Helsingin YK-nuoret haastavat Helsingin päättäjät kiinnittämään erityistä huomiota seuraaviin aihealueisiin kaavoitus, harrastustoiminta ja opinto-ohjaus kouluissa kunnallisessa päätöksenteossa.

Kaavoituksen osalta nuoret nostivat esiin kaavoitusratkaisujen olevan tärkeitä syrjäytymistä ehkäisevä ja integraatioon vaikuttava tekijä. Helsinki on kasvava suurkaupunki, jonka väestömäärä nousee ja asuntopula kiihtyy ja uusille kaavoitusratkaisuille on tilaa. Helsingissä on jo nyt havaittavissa asuinalueiden eriytymistä, joka on useiden eurooppalaisten suurkaupunkien ongelma. Segregaatio on vahvasti kytköksissä syrjäytymiseen ja segregaatiokehitys vaikuttaa erityisesti lasten ja nuorten tulevaisuuteen, jos asuinalueet eriytyvät.

Nuoret toivovat, että Helsingissä ei jouduta tällaiseen tilanteeseen vaan, että Helsingin päättäjät pyrkivät ehkäisemään vahvasti segregaatiokehitystä.

Nuoret nostivat esille, että Helsingin yleiskaavan vuorovaikutusraportti IV:stä 14.6.2016 käy ilmi, ettei yhtäkään maahanmuuttajien eturyhmää ole kuultu.


Puheeni Roihuvuoren kirkolla: Auttaminen on ihmislajille ominaista

Arvoisat kuulijat,

Minua pyydettiin puhumaan yhteiseen tilaisuuteemme auttamisen teemasta.

Aivotutkimuksessa on huomattu, että empatia ja toisten auttaminen on ihmiselle luonnollista. Aivoissa on runsaasti mekanismeja, jotka tukevat toisten auttamista. Ihmislaji on kehittynyt auttamaan muita. Ihmiskunta ei selviäisi ilman sitä.

Kun puhutaan auttamisesta, herää usein monia kysymyksiä? Miten meidän pitäisi auttaa muita? Ketä on sopivaa auttaa? Jos autamme tätä ryhmää, onko se pois joltain muulta ryhmältä? Jos me pystymme sisäistämään ajatuksen, ettei ole olemassa muita eikä heitä vaan pelkästään meitä, niin yksi kynnys on silloin ylitetty. Avun antamisessa ei pidä asettaa ihmisiä vastakkain, vaan jokainen ihminen on oikeutettu tukeen ja apuun. Jokaisella on oikeus tulla kohdelluksi ja kohdatuksi arvokkaana.

Viime aikoina meitä ovat koskettaneet isot kysymykset. Monia meistä huolestuttaa maamme tilanne ja erityisesti se, mitä Euroopassa ja sen lähiympäristössä tapahtuu. Tilanne Suomessa on muutaman viime vuoden aikana heikentynyt monien eri ihmisryhmien osalta.

Helsingin Myllypurossa jonotetaan ruokaa yli kilometrin pituisessa leipäjonossa. Lapsiperheköyhyys koskettaa Suomessa yli 100 000 lasta. Monet lapset ja nuoret sekä ikäihmiset kärsivät yksinäisyydestä. Maahamme on saapunut lyhyessä ajassa myös paljon turvapaikanhakijoita, jotka ovat joutuneet jättämään oman kotimaansa sekä mahdollisesti perheensä ja sukulaisena. Satavuotias maamme on muuttunut eikä pelkästään parempaan suuntaan.

Olemme omassa pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossamme tottuneet ajatukseen, että apu tulee julkiselta sektorilta. Ajatuksemme on ollut, että yhteiskunta tunnetaan siitä, kuinka hyvin se huolehtii heikoimmistaan, hyvinvointivaltion turvaverkko on rakennettu takaamaan jokaiselle toimeentulo, estämään ihmisten putoaminen köyhyyteen. Kysymys on yhteisen vastuun kantamisesta heikommassa asemassa olevista, heistä, jotka tarvitsevat tukea. Kaiken politiikan tavoitteena pitäisi olla oikeudenmukaisesti jakautunut ihmisten hyvinvointi.

Nyt kuitenkin tuntuu, että yhteiskunnan tukipilarit eivät enää kannattele meitä kaikkia. Yleinen ilmapiiri on muuttunut suvaitsemattomaksi ja ajattelua ohjaa monesti idea ihmisen omasta vastuusta huolehtia itsestään.

Onneksi kaikki eivät käännä katsettaan muualle, vaikka maailman tilanne voi yleisemmin tarkasteltuna tuntua monesti kylmältä ja tämä aika itsekkäältä, mutta ruohonjuuritasolla autetaan pyyteettömästi ventovieraitakin. Solidaarisuus näkyy hyvin laajasti Helsingissä. Sosialidemokratiassa solidaarisuus on yksi tärkeimmistä arvoista, se tarkoittaa ennen muuta yhteisöllisyyttä ja yhteisvastuuta. Solidaarisuuteen liittyy vastuu kanssaihmisistä, meidän on toimittava siten, että kaikilla on mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään.

Myös vastakkainasettelu on kasvanut Suomessa, sitä myös pyritään lisäämään asettamalla eri ihmisryhmiä vastakkain, luomalla eripuraa ja suvaitsemattomuutta omien tarkoitusperien saavuttamiseksi.

Vastakkainasettelu on lähes käsin kosketeltavaa. Jos jossain on mielenosoitus, vieressä pauhaa pian vastamielenosoitus.

Keskustelun kulttuuri, sanan vastuu on kateissa. Etenkin internetin keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa satuttavat sanat viuhuvat. Siellä levitetään väärää tietoa, liioitellaan, väheksytään, valehdellaan, jopa uhkaillaan. Valitaan totuus, joka kulloinkin parhaiten sopii omaan arvomaailmaan.

Tässä ajassa on huolestuttavaa se, jos omissa asenteissamme tai teoissamme asetamme erilaiset apua tarvitsevat ryhmät vastakkain. Näin ei tule olla, hyvinvointiyhteiskunta ei aseta ihmisryhmiä vastakkain, vaan jokainen on arvokas ja jokainen tulee huomioida.

Samaan aikaan on osassa ihmisiä syntynyt vahva halua auttaa. Ruoka-avun leipäjonoon tarjoutuu ihmisiä auttamaan, diakoniatyöhön tapaamaan yksinäisiä vanhuksia ilmoittautuu vapaaehtoisia, järjestöt ja tavalliset ihmiset ovat organisoineet vaatekeräyksiä turvapaikanhakijoille ja oman alueen muille tarvitsijoille, paikalliset äidit ovat keränneet joululahjoja varattomille perheille. Seurakunta jakaa ruokaa vähävaraisille. Lyhyessä ajassa viime syksynä järjestettiin hätämajoitusta melkein kaikissa Helsingin seurakunnissa, jonne pääsivät lämpimään nukkumaan niin asunnottomat helsinkiläiset kuin turvapaikanhakijat.

Kun turvapaikanhakijoita saapui Suomeen syksyllä 2015, oli ilo nähdä, millä suurella sydämellä ihmiset  — myös kirkkoon kuulumattomat  — tulivat mukaan kirkon organisoimaan toimintaan, tarjoamaan apuaan.

Tutkitusti kansalaisaktiivisuus ja vapaaehtoisuus ovat tällä hetkellä kasvussa. Ihmiset sitoutuvat auttamaan nykyisin helpommin omien verkostojen kautta asioissa, joita he kokevat tärkeiksi ja joihin he haluavat vaikuttaa. Lyhytaikainen eli episodimainen vapaaehtoisuus on nousussa Suomessa, mutta myös muualla maailmassa.

Vapaaehtoiset kertovat ihmisten auttamisen tuovan tyydytystä ja rikkautta sekä sisältöä elämään.

Turvapaikanhakijatilanne luo poliittisia ongelmia ja taloudellisia haasteita, mutta kirvoittaa myös keskustelua. Keitä tulijat oikein ovat, kysytään. Saako ja pitääkö heitäkin auttaa? Viime aikoina päättäjät ovat todenneet kielteisen päätöksen saaneiden piilottelemisen ja auttamisen rapauttavan oikeusvaltiota. Oikeusvaltio perustuu kuitenkin läpinäkyvyydelle, perustelluille päätöksille, vähäisille systeemivirheille ja kansalaisten luottamuksen ja legitimiteetin kokemuksille. Ei ihmisten auttaminen rapauta oikeusvaltiota, vaan se lisää ihmisten uskoa hyvyyteen ja ymmärrystä erilaisuuteen. Erilaisten näkökulmien omaksuminen ja ymmärtäminen on tärkeää, koska se lisää ymmärrystä siitä, mitä yksilön elämässä tapahtuu ja miksi.

Lähimmäisen auttamisesta rankaiseminen ei ole kristillisten arvojen mukaista. Ihmisoikeuksia kunnioittavaan ihmisyyteen kuuluu heikommista huolehtiminen ja heidän auttamisensa. Tätä myös kirkko on tehnyt aina ja tulee tekemään vastakin. Kirkon tehtävä on auttaa ensisijaisesti niitä, jotka ovat kaikkein suurimmassa hädässä. Identiteetiltään vahva ja perustehtävästään tietoinen ja siihen keskittyvä kirkko voi parhaiten rakentaa tulevaisuuden Suomea ja olla aktiivinen toimija yhteiskunnassamme.

Vietämme paitsi Suomen 100-vuotisjuhlaa myös reformaation 500-vuotis merkkivuotta. Reformaation yksi tärkeä ajatus on se, että ihminen voi palvella Jumalaa vaan palvelemalla toista ihmistä. Ihminen ei siis voi uskonpuhdistajien mielestä antaa Jumalalle mitään takaisin, vaan ihmisen tehtävänä ja osana on ottaa Jumalan vapahdusta, rakkautta ja lahjoja vastaan. Mutta jos ihminen haluaa antaa jotain takaisin, se tapahtuu rakastamalla lähimmäistä. Lähimmäisenrakkaus on kristillisten arvojen ydin.

Meistä jokainen voi panna hyvän kiertämään, me kaikki voimme tehdä maailmasta paremman paikan toisillemme. Auttaminen lähtee hyvin pienistä teoista, koko maailmaa ei tarvitse pelastaa. Hyvät teot, sanat ja ajatukset synnyttävät lisää hyvyyttä. Aivan kuten pahuus kasvattaa pahuutta. Kristityn kutsumus maailmassa on palvella, kantaa vastuuta, toimia yhteisen hyvän puolesta, auttaa heikompiaan, luoda toivoa. Kun ihminen kohtaa Jeesuksessa rakkauden ja armon, saa syntinsä anteeksi, hän vapautuu palvelemaan. Hyvät teot eivät tee ihmisestä kristittyä, mutta kristitty ihminen haluaa tehdä hyviä tekoja lähimmäisensä hyväksi.

Lopulta me aikuiset näytämme lapsille ja nuorille elämisen mallin myös sen, kuinka me huolehdimme heikoimmista, autamme tarvitsevaa, kohtaamme muut erilaiset ihmiset. Me näytämme, millä tavoin keskustelemme, millaista tulevaisuutta rakennamme. Meidän aikuisten pitää miettiä, haluammeko me olla näille tulevaisuuden aikuisille hyvä vai huono esimerkki?

 


Päätöksenteossa pitää hyödyntää tutkimustietoa!

Yhteiskuntapolitiikan valmistelun, päätöksenteon ja toimeenpanon pitää perustua tutkittuun tietoon. Yhteiskunnan kehityksen jatkuvuutta tuetaan varmistamalla, että saadut kokemukset ja vaikuttavuustieto ohjaavat päätöksentekoa pitkäjänteisesti.

Tutkimustietoa ei kuitenkaan hyödynnetä aina silloinkaan, kun sitä olisi saatavilla. Monimutkaisten yhteiskunnallisten ongelmien ratkaiseminen vaatii päättäjiä ja tutkijoita yhteisten pöytien ääreen.

Demareiden valtuustoryhmään kokouksessa 11.10.2017 Venla Bernelius alusti loistavasti aiheesta ”Eriytyvät kaupunkikoulut, Helsingin peruskoulujen oppilaspohjan erot, perheiden kouluvalinnat ja oppimistuloksiin liittyvät aluevaikutukset osana kaupungin eriytymiskehitystä.”

On tutkittu tieto, että Helsingissä on kolme alueellisen eriytymisen trendiä.

  1. Syvemmät kuilut: Väestöryhmien ja alueellisten erojen kasvu.
  2. Kertautuvat kartat: Huono-osaisuuden eri ulottuvuuksien kasautuminen samoille oppilaaksiottoalueille.
  3. Leviävät läiskät: Hyvä- ja huono-osaisuuden alueelliset keskittymät kasvavat maantieteellisesti kortteleista suuralueisiin.

Koulut ovat alueellisia toimijoita, jotka keräävät oppilaat ensisijaisesti lähialueen väestöstä ja tästä syystä on tärkeää tunnistaa alueen erityispiirteet, jotta osaamme tehdä perusteltuja päätöksiä.

Alue-erot heijastuvat koulujen tuloksiin ja tulosten erojen kasvuun ennustettavalla tavalla. Tämä on tutkitusti todettu, joten toimenpiteiden on mahdollista pohjautua tutkittuun tietoon. Näin vaikuttavuus saavutetaan paremmin ja laajemmin.

Venla Bernelius nosti esille Mikko Sillimanin Valtion taloudelliselle tutkimuskeskukselle (VATT) tekemän tuoreen tutkimuksen, joka  todistaa ja tukee sitä, että Helsingin oma syrjäytymistä ehkäisevä rahoitus on ollut vaikuttavaa. Tutkimuksen mukaan rahoitustapa on tehokas ja edullinenkin tapa torjua lasten ja nuorten syrjäytymistä tietyillä alueilla.

Näillä saamillamme tutkimukseen perustuvilla tiedoilla meillä on mahdollisuus tehdä päätöksiä, joilla voimme vaikuttaa vahvasti Helsingin alueiden eriarvoistumiskehitykseen.


Sisäilmakapina!

On äärimmäisen hienoa, että Sisäilmakapina oli jälleen järjestetty ja oli kunnia saada olla puhumassa tärkeän asian puolesta.

Arvoisat Vihaiset äidit ja kuulijat,

Yhtenä suurena epäkohtana sisäilmaongelmien hoidossa on avoimuuden puute viranomaisten ja kuntalaisten välillä, johon me useat vanhemmat olemme törmänneet yrittäessämme selvittää asioita.

Sisäilmaongelmia koskeva viestintäsuunnitelma löytyy vain 40 prosentilta kunnista, jotka vastasivat THL:n, Kuntaliiton ja STM:n yhteiseen kyselytutkimukseen. Tämä on tullut monelle vanhemmalle selväksi, kun omassa koulussa on ilmennyt sisäilmaongelmia. Tällöin esimerkiksi sisäilmaa koskevia tutkimuspapereita tai sisäilmatyöryhmien pöytäkirjoja ei luovuteta kuntalaisille niin kuin asiakirjajulkisuuslaki velvoittaa. Kuten Tuomas Kurttila totesi omassa puheenvuorossaan, meillä on tarvittava lainsäädäntö, sitä pitää vain noudattaa.

Ikävä kyllä avoimuus tosiaan puuttuu usein täysin sisäilma-asioissa. Kuntien viestintää ulospäin ja vuorovaikutusta auttaa, jos meidän vanhempien ääni pääsee kuulumaan asiallisesti ja rakentavasti mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, kun sisäilma-asioita ratkaistaan.

Olen itse aktiivivanhempi kuten tilaisuuden järjestäneet ja täällä puhuvat vanhemmat. Olemme vanhempia, mutta olemme myös monella eri alalla toimivia, vahvoja ja osaavia ammattilaisia.  Asia, joka usein valitettavasti unohdetaan täysin.

Vahvempi yhteistyö meidän vanhempien kanssa on  mahdollisuus, voimme tuoda virkamiesten avuksi laajaa osaamista ja ammattitaitoa. Yhdessä virkamiesten kanssa voisimme muodostaa laajan ja osaavan rintaman, joka yhteisvoimin voi löytää ratkaisuja esimerkiksi sisäilma-asioihin.

Vanhempien osallisuuden lisääminen on tärkeää, jotta lasten etu tulee huomioitua viipymättä kun sisäilma-asioita ratkaistaan.

Edellä olevissa puheenvuoroissa on tuotu hyvin esille, että lapsella on oikeus opetukseen ja terveelliseen oppimisympäristöön.

Pahimmillaan sisäilmaongelmat vaarantavat lapsen perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen. Siksi julkisen vallan on puututtava tilanteeseen ja varattava riittävästi voimavaroja, jotta nämä oikeudet toteutuvat.

Lastemme lapsuus on nyt, he eivät voi odottaa ja siksi ratkaisujen on löydyttävä viipymättä.