Tutkimustiedon valossa on kiistämätön tosiasia, että lapsen myöhemmän elämänkulun kannalta tärkein liikuntaan sosiaalistava vaikutus on vanhemmilla. Toisin kuin usein ajatellaan, on perheen yhdessä liikkuminen muodossa tai toisessa paljon tärkeämpää, kuin esimerkiksi lasten ohjatun liikunnan harrastaminen. Liikunnallisessa perheessä lapset omaksuvat vanhemmiltaan ylisukupolvisesti ajatuksen siitä, että liikkuminen on osa hyvää elämää ja kuuluu jokapäiväiseen arkeen.

Liikunnallista elämäntapaa ei pidä sotkea urheilulliseen elämäntapaan. Vanhemman ei suinkaan tarvitse itse raivota hiki hatussa ja verenmaku suussa urheilun eri areenoilla. Liikunnallisen elämäntavan ylisukupolviseen välittymiseen riittää oikein hyvin aktiivinen arkiliikunta, kuten pyöräily, siirtyminen paikasta toiseen kävellen tai vaikkapa perheen piipahdus aika ajoin uimahallissa. Tärkeintä on toistuvuus, yhteiset hauskat kokemukset ja liikuntamyönteinen ilmapiiri.

Useat nykyvanhemmat kokevat sosiaalista painetta laittaa lapsensa ylihinnoiteltujen urheiluharrastusten pariin ajatellen, että se tuottaa lapsen kannalta niin kasvatuksellisesti kuin liikunnallisen elämäntavan muodossa myönteisen lopputuloksen. Tällainen ajattelu on peräisin niiltä ajoilta, jolloin liikunnan kansalaistoiminta perustui paikalliseen, yhteisölliseen ja leikinomaiseen. Tänä päivänä ohjatun harrastamisen lähtökohdat ovat usein hyvin toisenlaiset. On melkoista sattuman kauppaa, saako lapsi esimerkiksi 2000 euron kausimaksulla mukavan ja nautinnollisen harrastuksen, vai joutuuko hän liian kilpailuorientoituneen valmentajan huippu-urheilijafantasioiden uhriksi.

Mikäli vanhempi haluaa perheen yhteisen liikkumisen ohessa edistää lapsensa liikunnallisia leikkejä ja pelailua kaverien kanssa, kannattaa huomio ensin kiinnittää lähiympäristöön. Esimerkiksi talojen piha-alueiden ja leikkipaikkojen kunnostaminen talkoilla lapsia houkuttelevaan kuntoon, on helppo ja edullinen tapa tarjota jälkipolvelle pääsy liikunnan riemujen pariin. Kun vielä itse jaksaa aika ajoin osallistua pihaleikkeihin ja peleihin, välittyvät kodin liikunnalliset arvot ja asenteet lapselle tehokkaammin kuin millään muulla keinoin.

Toki liikunnan ohjattu harrastaminen voi olla mukava lisä ja parhaassa tapauksessa monin tavoin myönteinen kokemus, mutta mitään ehdotonta itseisarvoa sille ei kannata antaa – kyseessä on nykyisin kulutusvalinta siinä missä kaupalliset palvelutkin. Vanhempien kannattaakin käyttää vanhaa kunnon maalaisjärkeä, kun miettivät liikunnan roolia lastensa kasvatuksessa. Siihen voi antaa vain yhden yleispätevän ohjeen: niin kauan kuin liikkuminen säilyy lapselle hauskana ja nautinnollisena kokemuksena, ei erillisiä poppakonsteja tarvita.

Mikko Salasuo, VTT, dosentti