Säästäminen ei ole helppoa eikä uudistaminen. Selvää kuitenkin on, että jotain on tehtävä, jotta yhteiset varat riittävät siihen, että kaikkien terveyttä voidaan edistää ja hoitaa. Hallitusten on ollut jo pitkään haastavaa kuulla virkavalmistelussa tehtyjä laskelmia ja linjauksia.

Opiskellessani lääkintäoikeutta 2000 luvun alussa nämä kysymykset olivat jo keskustelussa. Pohdittiin laajasti priorisointia, kustannusten yhdenvertaista jakautumista, sairaaloiden sijaintia sekä hoitopäätösten perusteluja. Mielenkiintoista ja tärkeää oli opiskella ja keskustella näistä yhdessä lääkiksen opiskelijoiden kanssa.

Itse ajattelen, että nopea pääsy osaavaan ja ammattitaitoiseen perusterveydenhuoltoon on tärkeä asia. Siellä tulisi selvittää nopeasti sairauden syyt ja arvioida jatkohoidon tarve. Näin ehkäistään se, että hoitamaton vaiva tai sairaus pahenee ja se muuttuu vakavammaksi. Sitä kautta ihmisen oma hyvinvointi heikkenee ja yhteiskunnan osalta hoito kallistuu. Myös päivystyksellisissä tilanteissa hoito tulee saada nopeasti, sillä aika on monissa sairaskohtauksissa se ratkaiseva tekijä lopputuloksen kannalta.

Omien sekä läheisten kokemusten kautta voin todeta, että pääsääntöisesti erikoissairaanhoito on loistavaa ja osaavaa. Kontrollit toimivat ja vakaviakin sairauksia ja vammoja hoidetaan niin hyvin ja ammattitaidolla.

Se kuinka paljon meillä jatkossa on osaajia ja paikkoja, joissa he voivat työskennellä ovat ratkaisevia kysymyksiä.

Olen asiaa pohtinut paljon monesta syystä. Itse ajattelen, että omien kokemusten kautta tärkeintä on saada parasta mahdollista hoitoa, vaikka sitä ei saisi aivan lyhyen matkan päästä. Se, että osaava tiimi leikkaa sinut on tärkeämpää kuin että saisin palvelun aivan läheltä.

Kuntoutus ja jälkihoito on sitten tietenkin syytä saada niin lähellä, että oma mahdollinen tukiverkosto voi auttaa ja olla mukana siinä hetkessä.

Vain riittävän isot ja valtakunnalliset keskitetyt yksiköt voivat jatkossa tarjota huippuosaamista ammattitaitoisten tiimien kautta, silloin kun me tarvitsemme erikoissairaanhoitoa. Toivottavasti siis mahdollisimman harvoin, kun perussairaanhoito saataisiin toimimaan.

Aihe on ajankohtainen ja vaatii kykyä tehdä poliittisia isoja ratkaisuja myös muita kuin erikoissairaanhoitoa koskevia linjauksia.

Meillä lääkärikunta on ainoa ammattikunta, jolle on todella luotu loistavat mahdolllsuudet tehdä useita töitä samaan aikaan. He voivat toimia julkisella sektorilla ja siirtyä sitten tekemään samoja tehtäviä yksityiselle puolelle. Pääsäntöisesti julkinen työnantaja ei voi tehdä muuta kuin suostua näihin järjestelyihin. Halua on toimia myös virkatehtävissä yksityisenä ammatinharjoittajana, sopiiko se virkavastuulla tehtävään työhön ja miten yhdemvertaisuus muiden virkahenkilöiden kesken toteutuu tässä?

Sitten on Kela-korvaukset ja niiden kautta tehtävä tulonsiirto yksityisille toimijoille. Sekään ei sitten tuottanut haluttua tulosta. Joka toki tiedettiin, mutta piti vielä kerran kokeilla puolella miljardilla.

Olemme todella keskeisen ja tärkeän asian äärellä, koska väestö vanhenee, sairastavuus lisääntynee ja kustannukset kasvavat monesta syystä.

On kyettävä tekemään tutkimukseen ja tietoon perustuvaa politiikkaa. On parannettava perusterveydenhoidon tilannetta ja turvattava toimiva erityissairaanhoito.

Tällä viikolla sitten nousi esiin myös väite, että perustuslaki vaikeuttaa hoitopäätöksiä. Eli asian ratkaisemiseksi ehdotetaan perustuslakiin muutoksia. Ihmetyttää suuresti jälleen tällainen tulkinta ja perustuslakiin kohdistuva jatkuva arvostelu.

Tämäkään asia ei vaadi perustuslain avaamista tai muuttamista.

Priorisoinnin lainsäädäntö

Suomessa priorisoinnin lähtökohta on perustuslaki (731/1999), jonka mukaan:

”Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä.”

Perustuslaki ei luo SIIS potilaalle subjektiivista oikeutta saada kaikkea mahdollista terveydenhuoltoa.

Se, mikä on riittävää, on tulkinnanvaraista, eikä sitä ole lainsäädännöllä kovin tarkasti määritelty. Tämä nimenomaan on jätetty yksilökohtaiseen lääketieteelliseen harkintaan Suomessa.

Asia on vaikea monella tapaa, mutta hoidettavissa nykyisellä lainsäädännöllä.

Laissa potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992) säädetään:

”Jokaisella Suomessa pysyvästi asuvalla henkilöllä on oikeus ilman syrjintää hänen terveydentilansa edellyttämään terveyden- ja sairaanhoitoon niiden voimavarojen rajoissa, jotka kulloinkin ovat terveydenhuollon käytettävissä”.

Perustuslaki vaikeuttaa hoitopäätöksiä | HS.fi

Veli-Mikko Niemen johdolla esiteltiin leikkauslista, jonka hallitus tyrmäsi | HS.fi